Lastensa koulukyydeistä korvauksia anonut Nina Mikkonen kommentoi blogissaan asiasta noussutta kohua.
Nina ja Timo T.A. Mikkonen ovat olleet tyytymättömiä kunnan järjestämiin koulukyyteihin ja anoivat kunnalta kilometrikorvauksia lastensa kuljettamisesta kouluun.
Mikkoset kokevat, että lapsia kuljettanut taksiautoilija on huono asiakaspalvelija ja turvaton kuski. Tämän lisäksi auto tuoksui jatkuvasti vahvasti tupakalta, minkä vuoksi lapset kärsivät päänsärystä ja pahoinvoinnista.
– Me, jotka asumme ruuhkasuomen ulkopuolella tiedämme, ettei ratikka vie noin vain joka paikkaan. Kotipihaa pidemmälle aikovan on parasta omistaa tai tilata moottoriajoneuvo. Tämän ymmärtäminen tuntuu tosin olevan parlamentaarikoillamme pihan puolella. Jälleen kerran kun puuhastellaan niin epäoikeudenmukaisia päätöksiä autoilla arjessaan liikkuvan kansanosan päänmenoksi, Mikkonen kommentoi blogissaan ja jatkaa:
– Rajaseudun ja taajamien ulkopuolella asuvat vanhemmat, jotka laittavat aamuisin lapsensa koulutielle, toivovat, ettei lapsia kohdeltaisi kuin karjaa. Pakkopaketteina ja vakiotienestinä. – Lapset kun ovat edelleen kalleinta, mitä meillä vanhemmilla on!
Mikkonen muistelee lämmöllä vanhoja aikoja, jolloin juteltiin mukavia ja huolehdittiin lasten turvallisuudesta.
– Oma edesmennyt isäni oli 70-luvulla taksiyrittäjä, kuten osa hänen puoleista sukuaan. Aikana, jolloin ei ollut turvavyöpakkoa tai edes turvavöitä. Silti pidettiin huolta siitä, että matkaan ei lähdetty ennen kuin kaikki olivat turvallisesti paikoillaan. Puolin ja toisin tervehdittiin ja vastattiin. Ajon aikana kuljettaja kyseli koulukuulumisia. Juteltiin mukavia. Vintiöt pantiin kuriin sanan säilällä ja matka jatkui. Vauhti oli rajoitusten mukaista: olihan kyydissä kalleinta mitä aikuiset voivat omistaa! Matkan päätteeksi kiiteltiin ja huikattiin – huomiseen! Liikennettä, varsinkaan raskassellaista, ei ollut samassa määrin kuten nykyään. Ajamisen kulttuuri oli epäitsekkäämpää. Rekkoja ajettiin kahdella kädellä eikä vain, usein vielä ”väärä käsi” puhelinta pidellen.