Mikko Koivu palaa Suomeen – aloittaa harjoittelun ajatuksella, että peliura jatkuu

NHL-seurastaan Minnesota Wildista 15 yhteisen vuoden jälkeen lähtevä Mikko Koivu palaa ensi viikolla Suomeen. Hän aikoo aloittaa harjoittelun, jotta on valmis uran mahdollisen jatkon koittaessa.

Wild vahvisti viikko sitten tiedon Koivun lähdöstä. 37-vuotias keskushyökkääjä ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä siitä, pelaako hän vielä jossain – ja jos kyllä, niin missä.

Koivu kertoo aloittaneensa harjoittelun Minnesotassa. Pian hän siirtyy valmistautumaan tulevaan Suomessa.

– En halua olla muutaman viikon päästä siinä tilanteessa, että olen tavallaan päästänyt (odotuksen) liian pitkälle, enkä ole kilpailussa mukana, vaan tuntuu, että pitää päästä harjoitteluun ja päivittäiseen tekemiseen kiinni, Koivu totesi perjantaina MTV Urheilulle lehdistötilaisuudessaan.

– Haluan antaa itselleni ainakin mahdollisuuden, jos jostain tulee tarjous tai mahdollisuus, johon haluan tarttua. Sen sitten aika näyttää.

Mitään päätöksiä Koivulla ei vielä ollut kerrottavanaan. Hän aloittaa ensin harjoittelun Turussa yksinään ja liittyy sitten mahdollisuuksien mukaan TPS:n liigaryhmään. Kasvattajaseura ottaa tietysti tähtensä avosylin vastaan.

– Alustavasti olen puhunut seuran kanssa siitä. Uskon, että se on jossain vaiheessa mahdollista, mutta mitään pysyvää ei ole vielä. Varmasti tämän puhelun jälkeen olen yhteydessä Turkuun päin vielä tässä loppuviikosta, Koivu ennakoi.

– Uskon, että se on paras vaihtoehto itselleni tässä kohtaa, ja näin olen ymmärtänyt, että TPS antaa myös mahdollisuuden harjoitella heidän kanssaan.

Iso rooli haussa

Kaikesta huokuu, ettei Koivu ole vielä lyömässä luistimia naulaan. Vastuu TPS:ssä olisi iso koko organisaation keulakuvana, mutta sitä hän ei kavahda.

– Näen sen positiivisena. Urheilijana ja varsinkin minun iässäni pitää olla motivaatio, että minkä takia jatkaa, Koivu sanoi.

– Näkisin, että haaste on yksi isoimpia, mikä siellä pitää olla, jotta motivaatio pelaamista kohtaan on sillä tasolla, missä sen pitää olla, ja siitä pystyy nauttimaan.

– Se on varmasti asia, jota urheilijat kaipaavat eniten, kun he ovat jo lopettaneet uransa. Sitähän se ihminen ja urheilija kaipaa siinä kohtaa, Koivu puntaroi.

Lue myös:

    Uusimmat