Mikkeliläinen koulu paloi ilmiliekeissä – pelastuslaitos raivaa nyt aluetta ja pyytää välttämään alueella liikkumista
Tuppuralan koulu Mikkelissä paloi tänään ilmiliekeissä. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello puoli kahdeksalta keskiviikkona illalla. Etelä-Savon pelastuslaitos tiedottaa, että palo on saatu rajoitettua rakennuksen keskiosaan ja rakennuksen reunimmaiset siivet ovat säästyneet merkittäviltä palovahingoilta.
Pelastus- ja raivaustyöt jatkuvat Tuppuralan koululla.
Alueella liikkumista vältettävä
Pelastuslaitoksen ajoneuvot ruuhkauttavat liikennettä ja alueella liikkumista pyydetään välttämään.
Pelastustoimen kalusto ja henkilöstö tarvitsevat riittävästi tilaa ja katsojia pyydetään pysymään turvallisen matkan päässä.
Tilanteeseen on hälytetty 8 eri paloaseman väkeä pelastus- ja raivaustöihin, myös Etelä-Savon viesti- ja johtokeskus, ESVIJOKE on käytössä.
Lähistöllä asuvia kehotettiin aiemmin välttämään ulkona liikkumista sekä sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihdon.
Mikkelin kaupungin vesijohtoverkostossa voi aiheutua paineenvaihteluita.
Henkilövahinkoja ei ole
Pelastuslaitoksen tietojen mukaan henkilövahinkoja ei ole.
– Rakennuksesta ei ole jouduttu evakuoimaan ihmisiä, sanoo päivystävä palomestari Ville Tuovinen.
Koulua on ollut sammuttamassa yhteensä 15 yksikköä.
Tuovinen arvio hieman ennen iltayhdeksää, että sammutustyöt jatkuvan koko yön.
Tuppuralan koulu on Mikkelin kaupungin ala-asteen koulu, jossa on oppilaita noin 180. Koulu sijaitsee Saimaan rannan tuntumassa noin kahden kilometrin päässä Mikkelin keskustasta.
Uusimmat
-
08:01
Verottajalta tärkeä huomautus: Koskee 1,5 miljoonaa suomalaista
-
08:01
17-vuotias NHL-superlupaus pääsee MM-Leijoniin – Jere Lehtinen paljasti päätöksen takaa yhden ison syyn
-
07:49
Media: Israelin armeija on aloittanut Rafahin evakuoinnin – maahyökkäystä odotetaan
-
07:42
Madonna esiintyi Rio de Janeirossa suurimmalle yleisöllensä koskaan
-
07:42
Asiat, jotka putkiasentaja kehottaa tarkastamaan kotona säännöllisesti – muuten luvassa voi olla iso lasku: "Puhutaan aika mittavista euroista"
-
07:26
Verstappen täräytti päin tolppaa – näin hollantilaisen varma voitto karkasi Norrisille
-
07:14
ISW: Venäjä siirtää eliittijoukkojaan – voi viitata Harkovaan hyökkäämiseen
-
07:11
FT: Ukraina valmistautuu vastahyökkäykseen
-
07:02
Kiihtelysvaaraan nousee uusi kirkko tuhopoltetun tilalle: ”Ei maksettu pahaa pahalla”
-
06:55
Kalle Rovanperä makean triplan perässä – Portugalin MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
06:41
Sebastian Ahon tehoilta ei riittänyt – Rangers parempi
-
06:33
Dallas pusersi jatkoon täpärästi NHL:ssä – voiton ratkaissut tähtipelaaja: "Suuri helpotus"
-
06:29
Jos lankeat huijausviestiin työpaikallasi, toimi välittömästi näin: "Kaikkein keskeisin asia firman tietoturvan tasossa"
-
06:28
Jättirakeet voivat tappaa – Suomen suurimmat kuin omenoita
-
06:12
Jari Saario puhkesi kyyneliin veneessä – katso Sara Siipolan herkkä tulkinta soutajalegendalle
-
06:10
Lando Norris yllätysvoittoon Miamissa – Verstappen tunaroi
-
05:55
Rami on odottanut vuokravakuuden palauttamista lähes viisi vuotta – "Aina hän on luvannut maksaa"
-
05:55
Petteri Sihvoselta todella herkullinen arvio Leijonien MM-näkymistä – vahva viittaus uskomattomaan kultakevääseen
-
05:36
Helena Petäistö: Ehtiikö Macron enää pelastaa Euroopan ja kuuleeko Suomi hänen viestiään? Nyt ei pelkkä sisu riitä
-
05:30
Israel: Kolme sotilasta kuoli raketti-iskussa Gazan rajalla
-
Lataa lisää