Mika Kallio sai ikäviä uutisia KTM:ltä – vahvistaa nyt ensi kauden kuvionsa

Suomalainen ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio kuuli huonoja uutisia KTM:ltä, joka tiedotti ensi kauden kuljettajavalinnoistaan.

Kallio ei jatka tallin kisakuljettajana MotoGP-sarjassa. Ensi kaudella KTM:n tehdastallin pyörillä ajavat Brad Binder ja Pol Espargaro.

Kallio nostettiin KTM:n kisakuljettajaksi syksyllä, kun hän korvasi sopimuksensa purkaneen Johan Zarcon.

– Eiväthän nuo KTM:n uutiset kovin positiivisia olleet, Kallio myöntää.

– Tiesin kuitenkin tilanteen, että missä mennään. Mulla hommat jatkuvat periaatteessa samanlaisina, mitä oli sovittukin. Hyppään takaisin testikuskin rooliin ja ensi vuonna jatketaan sitä samaa, mihin jäimme jo aiemmin, Kallio kertoi tulevaisuuden kuvioistaan.

Kallio jatkaa KTM:n kisakuskina loppukauden ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että hän on mukana tulevan viikonlopun Australian ja marraskuussa ajettavissa Malesian ja Valencian kisoissa.

– Täytyy nauttia nyt näistä jäljellä olevista kilpailuista ja tehdä niissä hyvää työtä. Katsotaan sitten, että miten hommat jatkuvat, Kallio viittasi siihen, miten hän antaa loppukaudella näyttöjä osaamisestaan.

Kallio on toiminut KTM:n testikuljettajana vuodesta 2015 lähtien. Viime vuosien aikana hän on kuitenkin ajanut satunnaisia osakilpailuja tallin pyörällä. 

36-vuotias Kallio aloitti MotoGP:n edeltäneessä Road Racingin maailmanmestaruussarjassa jo vuoden 2001 lopulla. Uransa aikana hän on saavuttanut kolme MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin.

Lue myös:

    Uusimmat