Miestä lyötiin vasaralla päähän – kiinnioton yhteydessä toinen epäillyistä puri poliisia

Helsingin poliisi tutkii törkeitä pahoinpitelyitä.

Poliisi epäilee kahta 1980-luvulla syntynyttä miestä törkeästä pahoinpitelystä Perhonkadulla Helsingin Etu-Töölössä. Epäilty rikos tapahtui tiistaina 1. joulukuuta kello 19 jälkeen.

Poliisi epäilee, että 1980-luvulla syntynyttä miestä lyötiin vasaralla ja yritettiin lyödä mattoveitsellä.

Poliisipartio tavoitti lähistöltä epäillyt, joiden hallusta löytyi vasara ja mattoveitsi. Toisen epäillyn hallussa oli myös huumausainetta. Hän käyttäytyi tarkastuksen yhteydessä aggressiivisesti ja puri poliisia.

Poliisi otti molemmat miehet kiinni rikoksesta epäiltyinä. Toista miestä epäillään törkeän pahoinpitelyn lisäksi huumausainerikoksesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.

Toinen törkeä pahoinpitely tapahtui Helsingin Viikissä 2. joulukuuta. Siinä alle 30-vuotiasta miestä pahoinpideltiin lyömällä, potkimalla ja metalliputkella lyömällä. Samassa yhteydessä pahoinpideltiin myös alle 30-vuotiasta naista.

Poliisi otti tapahtumapaikan läheltä kiinni kaksi miestä, joista toinen on alle 30-vuotias ja toinen on syntynyt 1960-luvulla.

Lue myös:

    Uusimmat