Mainos

Mies tunnusti murtautuneensa panttilainaamoon – varkaudesta ei nostettu syytteitä

Oululaisen panttilainaamon varkausepäilyistä ei noussut syytteitä. Syyttäjän mukaan liikkeen näyteikkuna rikottiin ja sieltä vietiin yhteensä 250 euron arvoiset kello ja kaksi korua viime vuoden lokakuussa.

Varkaudesta epäilty mies tunnusti esitutkinnassa teon. Syyttäjä jätti kuitenkin syytteen nostamatta, sillä miehen aikaisempien rikostuomioiden takia rangaistus ei olisi vaikuttanut olennaisesti kokonaisrangaistuksen määrään.

Mies on aiemmin tänä vuonna tuomittu muun muassa kolmen vuoden vankeuteen.

Syytteitä jutussa eivät saaneet myöskään rahanpesurikkomuksesta epäillyt kaksi naista. Heidän epäiltiin yrittäneen pantata panttilainaamoon kelloa, joka sieltä oli edellispäivänä viety. Syyttäjän mukaan naisten syyllisyydestä ei ollut riittävää näyttöä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.