Mies raiskasi nukkuvan naisen polttareissa – kaksi kuukautta edellisestä tuomiosta

Mies tuomittiin raiskauksesta vain pari kuukautta edellisestä raiskaustuomiostaan. 

Rikos tapahtui vuoden 2019 toukokuussa, kun eräällä mökillä Espoossa vietettiin muuan henkilön polttareita.

Illanvieton päätyttyä yöllä juhlintaan osallistunut nainen oli siirtynyt erään seurueeseen kuuluneen, hänelle entuudestaan tuntemattoman miehen sänkyyn, todistajan kertoman mukaan koettuaan yksinäisyyttä. Todistajan mukaan hän ei ollut kuitenkaan ollut ajatellut harrastavansa kenenkään kanssa seksiä. Nainen oli kuitenkin herännyt niin, että mies oli hänen kanssaan yhdynnässä.

Mies väitti naisen tulleen yllättäen sänkyyn haluten seksiä

Mies väitti naisen olleen alotteellinen teossa, tulleen keskellä hänen viereensä suutelemaan ja ehdottamaan yhdyntää.

Oikeus piti miehen kertomaa tarinaa niin epätodennäköisenä, että sen mahdollisuus voitiin riittävällä varmuudella sulkea pois. Nainen oli todistajien kertoman mukaan järkyttynyt ja raivostunut herättyään miehen aloittamana yhdyntään ja lähtenyt sen jälkeen mökiltä suoraan Naistenklinikalle ja seksuaaliväkivallan uhreille tarkoitettuun Seri-keskukseen. Usea muu mökillä ollut oli herännyt naisen huutoon.

– Tämänkaltainen käyttäytyminen ei tuo väitettyä aloitteellisuutta. Käräjäoikeus pitää epätodennäköisenä, että asianomistaja olisi reagoinut kuvatulla tavalla, mikäli hän olisi ollut aloitteellinen sukupuoliyhteyteen, tuomiossa todetaan.

Oikeus katsoi, että miehen on täytynyt mieltää vähintäänkin varsin todennäköisesti, että hänen uhrinsa nukkuu ja on näin tiedottomassa tilassa.

Oli vasta saanut raiskaustuomion

Käräjäoikeus kiinnitti huomiota siihen, että mies oli maaliskuussa 2019 eli vain noin kaksi kuukautta ennen rikostaan tuomitti Helsingin hoivioikeudessa vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen raiskauksesta.

– Mies ei ollut Helsingin hovioikeuden tuomiosta huolimatta muuttanut käyttäytymistään, tuomiossa todettiin, vaan noin kahden kuukauden kuluttua uudelleen syyllistynyt raiskaukseen.

Mies tuomittiin 1 vuoden 8 kuukauden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta. Hänet määrättiin maksamaan uhrille 3 500 euron vahingonkorvaukset.

Käräjäoikeus antoi tuomionsa viime kuussa. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Työryhmä ehdottaa suostumuksen puutetta raiskauksen tunnusmerkiksi – näin asiantuntija kommentoi lakiesitystä 3:12
Suostumuksen puutetta on ehdotettu raiskauksen tunnusmerkiksi. Näin asiantuntija kommentoi ehdotusta.

Lue myös:

    Uusimmat