Mies pahoinpiteli raskaana olevan naisystävänsä – nainen sai keskenmenon, mies tuomittiin vankeuteen

Vaasan hovioikeus on tänään tuominnut miehen kolmeksi vuodeksi vankeuteen raskaana olleen naisystävänsä törkeästä pahoinpitelystä.

35-vuotias mies aiheutti hakkaamalla ja potkimalla naiselle keskenmenon, tuomiossa todetaan. Sen mukaan mies muun muassa hakkasi naista nyrkillä vatsaan ja potkaisi tätä ainakin kerran häpyluun alueelle.

Nainen oli muistuttanut miestä raskaudesta väkivallan aikana. Hovioikeus totesi miehen aiheuttaneen keskenmenon tahallaan. Miehen on täytynyt pitää keskenmenoa varsin todennäköisenä väkivallan seurauksena, tuomiossa todetaan.

– Mies on tahallaan ruumiillista väkivaltaa tekemällä aiheuttanut naiselle keskenmenon ja muut syytteessä kuvatut seuraukset, hovioikeuden tuomiossa todetaan.

Mies oli lisäksi muun muassa kuristanut naista niin, että tämä menetti tajuntansa, syytteessä todetaan. Sen mukaan pahoinpitely oli loppunut vasta, kun nainen pääsi pakenemaan asunnosta. Pahoinpitely tapahtui vuonna 2014 Harjavallassa.

Mies kiisti pahoinpidelleensä naista tai tienneensä tämän olleen raskaana. Hän vaati hovioikeudessa kaikkien syytteiden hylkäämistä.

Syyte törkeästä laittomasta raskaudenkeskeytyksestä hylättiin

Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta myös törkeästä laittomasta raskaudenkeskeytyksestä. Mies oli pahoinpitelyn aikana uhannut naista ja sikiötä tappamisella, syyttäjä totesi.

Käräjäoikeus totesi aiemmin, että mies oli uhannut sanallisesti syntymätöntä lasta.

– Nainen oli sanonut odottavansa yhteistä lasta ja mies oli sanonut tähän, että hän "kaivaa puukolla ulos sen saatanan kakaran", todetaan käräjäoikeuden tuomiossa.

Käräjäoikeuden tavoin hovioikeus hylkäsi syytteen tältä osin. Rangaistuksen kohteina kyseisessä laissa ovat ensisijaisesti olleet lääkärinkoulutusta vailla olevat puoskarit, joiden tekemä raskaudenkeskeytys on omiaan vaarantamaan naisten terveyden, oikeus toteaa.

– Vaikka mies on samalla kiivastuksissaan uhannut sikiötä, hänen tarkoituksena on ollut kohdistaa väkivalta naiseen eikä miehen nimenomaisena tarkoituksena ole näytetty olleen keskeyttää naisen raskautta, hovioikeus toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat