Mies löytyi paljusta kuolleena istumasta Juvalla – poliisi tutkii tappoa

Juvan keskustan alueelta yksityisasunnon pihalta löytyi vainaja viime lauantaina. Poliisi tutkii asiaa henkirikoksena.

Hätäkeskus välitti poliisille lauantaina alkuillasta tehtävän, jonka mukaan Juvan keskustassa yksityisasunnon pihalla oli vainaja. Kun poliisi lähti paikalle, asiassa ei vielä epäilty rikosta. 

Paikan päällä poliisi kohtasi kuolleen miehen, joka istui pienessä, puhallettavassa paljussa omakotitalon pihalla. Poliisi arveli, että mies on hukkunut.

Tarkemmissa tutkimuksissa miehestä löydettiin mahdollisia ulkoisesta väkivallasta syntyneitä jälkiä. Poliisi alkoi epäillä, että mies oli joutunut henkirikoksen uhriksi.

Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni miehen. Hänet on nyt pidätetty taposta epäiltynä. Polisiin mukaan mies oli vainajalle entuudestaan tuttu. 

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Häkkinen kertoo, että poliisin käsityksen mukaan omakotitalossa oli aiemmin lauantaina ollut paikalla useampiakin henkilöitä. Poliisin saavuttua paikalla ei kuitenkaan ollut vainajan ja nyt pidätettynä olevan miehen lisäksi muita. 

Poliisi selvittää tapahtumia. Häkkisen mukaan päihteiden mahdollista osuutta tapahtumiin pyritään niin ikään selvittämään. Toistaiseksi ei ole tiedossa, olivatko osalliset tapahtuma-aikaan päihtyneitä.

Tapahtumapaikan läheisyydessä olevissa asunnoissa on tehty useita puhutteluita ja poliisi jatkaa teknistä ja taktista tutkintaa selvittääkseen, onko kyseessä rikos vai mahdollinen tapaturma. 

Juttua päivitetty kauttaaltaan 30.8.2022 kello 15.52: Täydennetty tutkinnanjohtajan kommenteilla ja tiedoilla.

Lue myös:

    Uusimmat