Mies ja Corolla katosivat jälkiä jättämättä: Poliisi on ymmällään, minne Sven-Erik, 85, häipyi kotoaan – oletko nähnyt?

85-vuotias Sven-Erik Österlund  poistui kotoaan Uudenkaarlepyyn keskustasta 12. joulukuuta. Sen jälkeen miehestä ja hänen autostaan ei ole tehty varmoja havaintoja.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ove Storvallin mukaan Österlund poistui kaupungin keskustassa sijaitsevasta asunnostaan lauantaina kello 12 ja 15.30 välisenä aikana.

Hän lähti liikkeelle punaisella vuoden 2001 Toyota Corolla -merkkisellä autolla, jonka rekisterinumero on JEG-733.

Österlundilla on poliisin mukaan muistisairaus. Mies asuu vaimonsa kanssa, mutta läheisilläkään ei ole tietoa siitä, minne suuntaan mies olisi voinut lähteä ajamaan.

Tilanne vaikeuttaa poliisin työtä merkittävästi, koska etsintöjä ei ole voitu täsmällisesti kohdentaa tietylle alueelle.

– Österlund on varttunut Hangossa, mutta asunut suurimman osan elämästään Uudessakaarlepyyssä. Meillä ei ole mitään tietoa, mihin hän on häipynyt. Sekä mies että auto ovat edelleen kateissa. Jos löytäisimme edes auton, tietäisimme hieman paremmin mistä etsiä, tutkinnanjohtaja pohtii.

Vapaaehtoiset apuna

Viikonlopun aikana Österlundia etsittiin Uudenkaarlepyyn alueelta poliisin ja vapaaehtoisten voimin. 

– Monet etsijät ovat ajelleet lähialueilla. Mitään ei ole löytynyt. Olemme saaneet autosta joitakin vihjeitä ja tarkistaneet niitä, mutta mitenkään konkreettisesti ne eivät ole tutkintaa edistäneet. Olemme nyt hieman mietteliäinä, kuinka järjestäisimme etsintöjä jatkossa. Jonkilaisia etsintöjä järjestämme varmaankin aivan lähipäivinä, Storvall sanoo.

Tutkinnanjohtaja huomauttaa, ettei Österlundin käyttämää automallia tule liikenteessä kovinkaan paljon vastaan. Hän toivoo, että ihmiset pitäisivät silmänsä avoinna ja ilmoittaisivat mahdollisista havainnoista virkavallalle.

Poliisi pyytää ilmoittamaan Sven-Erik Österlundia koskevista havainnoista suoraan hätäkeskukseen numeroon 112.

Lue myös:

    Uusimmat