Mies houkutteli teinin asuntoonsa ja raiskasi: Käräjäoikeus ei uskonut nuorta, vaikka tytön keholta löytyi miehen siemennestettä – hovioikeus käänsi jutun päälaelleen

Toteutuuko oikeus raiskauksen uhrin näkökulmasta? 12:12
Toteutuuko oikeus raiskauksen uhrin näkökulmasta?

Helsingin hovioikeus on tuominnut vuonna 1988 syntyneen miehen törkeästä raiskauksesta ehdottomaan vankeuteen. Raiskaussyyte kaatui aiemmin käräjäoikeudessa, missä mies kuitenkin tuomittiin muun muassa useamman lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Hovioikeus käänsi käräjäoikeuden tuomion päälaelleen ja katsoi viime viikolla antamassaan ratkaisussa, että vuonna 1988 syntynyt Bekas Abbas Said syyllistyi törkeään raiskaukseen helmikuussa 2018 Vantaalla.

Syytteen mukaan mies oli tuolloin tutustunut 16-vuotiaaseen tyttöön sosiaalisessa mediassa ja myöhemmin houkutellut tämän asunnolleen lupaamalla antaa tälle alkoholia ja tupakkaa.

Asunnolla mies oli tytön kertomuksen mukaan ryhtynyt sukupuoliyhteyteen ja uhannut lyömisellä, mikäli tyttö ei olisi hiljaa tai vastustelisi.

Siemenneste sivuutettiin

Vantaan käräjäoikeuden mukaan näyttöä miehen tuomitsemiseksi ei ollut.

Käräjäoikeudessa pohdittiin muun muassa sitä, ettei tytöstä ollut tapahtuneen jälkeen löydetty lääkärintutkimuksessa raiskaukseen sopivia väkivallan merkkejä. 

– Käräjäoikeus pitää kuitenkin lähtökohtaisesti selvänä, että syytteessä tarkoitetusta teosta olisi jäänyt asianomistajaan hänen nuori ikänsäkin huomioon ottaen merkkejä, jotka olisivat olleet havaittavissa enintään runsaan viiden tunnin kuluttua tapahtumasta, tuomiossa sanotaan.

Tytöstä otetuista näytteistä oli laboratoriossa löydetty viitteitä miesperäisestä DNA:sta sekä siemennesteestä. Tälle käräjäoikeus ei kuitenkaan antanut merkittävää arvoa, sillä löydöksiä ei oltu tehty niin sanotusti kriittisiltä alueilta, vaan esimerkiksi tytön pakaroilta. 

Käräjäoikeus myös katsoi asianomistajan sekä oikeudessa todistaneen henkilön kertomukset osin ristiriitaisiksi ja totesi, että asiasta löytyi myös syytetyn miehen kertomusta tukevia seikkoja. Mies oli kiistänyt rikoksen, mutta myöntänyt menneensä asunnolleen tytön kanssa. 

Syyte kaatui.

– Näyttö ei siten osoita, että vastaaja olisi ollut syytteessä tarkoitetussa sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa, käräjäoikeus summasi.

Tuomio kääntyi päälaelleen

Hovioikeus näki asian toisin. Sen mukaan varteenotettavaa epäilyä miehen syyllisyydestä ei jäänyt.

Hovioikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa sillä, että tyttö oli kertonut tapahtuneesta johdonmukaisesti, yksityiskohtaisesti ja liioittelematta. Hän oli puhunut asiasta samansuuntaisesti niin ystävilleen, häntä tutkineille sairaanhoitajille, lääkärille kuin esitutkintaviranomaisille ja hovioikeudellekin.

Tytön kertomusta siis pidettiin uskottavana.

– Asiassa ei ole tullut ilmi mitään sellaista motiivia, joka vähentäisi asianomistajan kertomuksen uskottavuutta, hovioikeus muotoili.

Hovioikeus katsoi myös todistajanlausuntojen tukevan tytön kertomusta. Todistajina oli tytön kaksi ystävää, joille tyttö oli kertonut raiskauksesta pian tapahtuneen jälkeen. Todistajien mukaan tyttö oli ollut tilanteessa tolaltaan ja surullinen.

Myös lääkärinlausunto ja laboratoriotulokset katsottiin tytön kertomuksen tueksi. Hovioikeuden tuomiossa kiinnitettiin huomiota muun muassa siihen, että tytön pakaroista ja sukuelimistä oli löytynyt pieni määrä Saidin DNA:ta.

Tälle seikalle ei hovioikeudessa löydetty ”järkevää vaihtoehtoista selitystä”.

Yli kolme vuotta vankeutta

Saidin katsottiin syyllistyneen törkeään raiskaukseen. Rangaistukseksi hänet määrättiin 3 vuoden ja 3 kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen.

Rangaistukseen on laskettu mukaan liuta muita rikoksia, joista Said tuomittiin jo aiemmin käräjäoikeuskäsittelyn yhteydessä.

Rikosnimikkeinä on törkeän raiskauksen lisäksi muun muassa kolme lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, yksi lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin, yksi seksuaalipalvelujen ostamisen yritys nuorelta sekä kolme huumausainerikosta.

Rikosnimikkeet liittyivät muun muassa alaikäisen tytön kanssa tapahtuneisiin sukupuoliyhteyksiin, seksuaalissävytteisten viestien ja kuvien lähettelyyn alaikäiselle sekä niin ikään alaikäiselle tehtyyn tarjoukseen, jossa mies oli luvannut korvaukseksi alkoholia, tupakkaa ja rahaa, mikäli nuori suostuisi esittelemään vartaloaan kameran välityksellä.

Huumausainerikokset liittyivät siihen, että mies oli yrittänyt tarjota päihteitä nuorille.

Lue myös:

    Uusimmat