Mielenosoittajat kiipesivät Eduskuntatalon pylväisiin viime vuonna – tuomio annetaan tänään

Ilmastoaktivistit kiipesivät eduskuntatalon pylväisiin 5:43
Katso videolta, miten kativistit kiipesivät Eduskuntatalon pylväisiin reilu vuosi sitten.

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomion asiassa, jossa kahdeksalle ilmastoaktivistille vaaditaan sakkorangaistusta Eduskuntatalon pylväisiin kiipeämisestä. Kyse on viime vuoden maaliskuussa järjestetystä mielenosoituksesta.

Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan kyseessä oli marssi, jolla vaadittiin päättäjiltä tekoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Tuomio oli määrä antaa viime kuussa, mutta tuomionantoa jouduttiin lykkäämään.

Syyttäjän mukaan aktivistit käyttivät nousussa apunaan tikapuita, köysiä ja valjaita sekä kiinnittivät pylväisiin lakanan. He jäivät pylväisiin muutamiksi tunneiksi eivätkä tulleet alas poliisin käskyistä huolimatta, syytteessä sanotaan. Syyttäjä vaatii syytetyille vähintään 40 päiväsakon rangaistusta julkisrauhan rikkomisesta.

Poliisi kertoi tapahtuneen jälkeen, että sille oli ilmoitettu Helsingin Rautatientorilta lähtevästä mielenosoituksesta, mutta Eduskuntataloa ei ollut ilmoitettu määränpääksi. Kaikkiaan mielenilmaukseen osallistui poliisin arvion mukaan noin 250 ihmistä.

Eduskunta kiristi turvatoimia

Eduskunta tehosti mielenosoituksen takia omia turvatoimiaan eduskuntakiinteistöissä ja eduskunnan ympäristössä sekä pyysi poliisilta lisää virka-apua eduskuntatyön turvallisuuden varmistamiseksi.

Silloinen puhemies Paula Risikko (kok.) sanoi, että eduskunnassa on nollatoleranssi häirinnälle ja mielenosoitus ylitti tuon rajan.

– Tapahtumat eivät olleet mikään viaton mielenilmaus, vaan siinä käytettiin hyväksi eduskuntataloa tavalla, joka ei ole hyväksyttävää, Risikko sanoi tiedotteessa.

Risikon mukaan hänen tietojensa perusteella tapahtuman johdossa oli ammattimaisesti toiminut kansainvälinen joukko, joka oli harjoitellut kiipeämistä pylväisiin ennakkoon. Mielenosoittajat olivat pukeutuneet ympäristöjärjestö Greenpeacen haalareihin.

Lue myös:

    Uusimmat