Protestoijat ovat lähteneet osoittamasta mieltään Irakin suurlähetystön edustalta Tukholmassa. Reutersin tietojen mukaan mielenosoittajat eivät polttaneetkaan Koraania.
Reuters kertoo, että Irakin suurlähetystön edustalla torstaina Tukholmassa olleet protestoijat potkivat ja osittain tuhosivat kirjan, jonka he sanoivat sanoivat olevan Koraani, Islamin pyhä kirja. Silminnäkijät kertovat Reutersille, ettei Koraania poltettu.
Mielenosoitus myös Bagdadissa
Sadat protestoijat saapuivat Ruotsin Irakin-suurlähetystön edustalle Bagdadissa varhain torstaiaamuna. STT:n mukaan lähetystöön tunkeutuneet mielenosoittajat sytyttivät lähetystöalueella tulipalon. Reutersin mukaan tulipalolla haluttiin protestoida Korannin polttoa, jonka ennakoitiin tapahtuvan Tukholmassa.
Irak on määrännyt Ruotsin suurlähettilään poistumaan maasta, kertovat Ruotsin uutistoimisto TT ja kansainvälinen uutistoimisto AFP. Suurlähettilään karkotus liittyy Ruotsissa suunniteltuun mielenosoitukseen.
STT kertoo, että Irak julkisti aiemmin tänään uhkauksen diplomaattisuhteiden katkaisusta, jos Koraani poltetaan Ruotsissa.
Uusimmat
-
16:35
Suuri ajojahti jatkuu Ranskassa – asemiehet ja "Kärpänen" edelleen kateissa
-
16:32
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
16:29
Ruotsin olympia-asuista erikoinen soppa – megatähti Armand Duplantisin takia erikoisratkaisu
-
16:25
Slovakian pääministeriä ammuttu
-
16:25
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin graniittinen oliivinlehti
-
16:11
Suora lähetys kello 17: Ruoka, kriisit ja terveys – katso THL:n eurovaalitentti
-
15:55
Leijonien täysin kaksikielinen hyökkääjä pääsee taas irti MM-kisoissa – näin häntä on pidetty perillä tilanteesta
-
15:52
Tre Kronorille karu takaisku – parhaana palkittu tähti sivuun joukkuekuvastakin
-
15:47
Ostitko näitä makeisia kaupasta? Erä vedetty myynnistä
-
15:33
Suomen bruttokansantuote kasvoi yllättäen – ekonomistit villiintyivät: "Tohdinko uskoa"
-
15:28
MM-yllätys: Jesse Puljujärvi tilastoykkösenä Tshekissä
-
15:23
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy yhä – tässä uusin syy
-
15:21
Suihkemies voitti uuvuttavan oikeustaistelun urheilujättiä vastaan: "Daavid vastaan Goljat"
-
15:20
Tältä näyttää Sara Siepin mökki – osti paikan näkemättä
-
15:10
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
14:53
Santahaminan poliisioperaatiosta lisätietoa – ammattisotilas loukkaantui luodista
-
14:51
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
14:34
Jukka Jalonen latasi luun kurkkuun MM-areenan uumenissa – "Silloin asiat olisivat aika huonosti"
-
Lataa lisää