Poliisi tutkii törkeää eläinsuojelurikosta Pohjanmaalla: Miehen epäillään teurastaneen lampaita raa'alla tavalla ilman tainnutusta, viitteitä uskonnollisiin rituaaleihin

Pohjanmaalla tutkitaan epäiltyä törkeää eläinsuojelurikosta.

Keski-ikäisen miehen uskotaan lopettaneen lampaita siten, että verenlasku on tehty eläimelle leikkaamalla kurkku auki ilman tainnutusta. Raaka lopettamistapa aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä.

Esitutkinnassa selvitetään vuosina 2016–2020 tehtyjä yli 1 300 lampaan teurastuksia.

Teurastuksessa on viitteitä uskonnollisiin rituaaleihin. Poliisi ei esitutkinnan ollessa kesken kommentoi vielä tarkemmin.

Poliisilla on yksi pääepäilty. Muita kiinniotettuja on ollut neljä.

– Tilallisia, ketkä ovat mahdollistaneet teurastuksen, eli ovat antaneet tilat käyttöön ja lampaita, on vajaa kymmenen, rikoskomisario ja tutkinnanjohtaja Sakari Palomäki kertoo MTV Uutisille.

Tiloja, joissa teurastusta on tehty, on yli kymmenen. Tilat sijaitsevat Länsi-Suomessa ja keskeisessä Suomessa. Pääepäilty on mies ja asuu Pohjanmaan rannikolla. Hän on ollut vangittuna noin kuukauden. Hän on päässyt nyt vapaaksi tutkintavankeudesta.

Laiton teurastus

Eläinten kohtelu on ollut raakaa. 

– Kurkut on vedetty auki ilman tainnutusta, Palomäki kertoo. 

Uskonnollissa piireissä tätä kutsutaan halal-teurastukseksi. 

Muslimien uskonnollisten sääntöjen mukaan ruoaksi käytettävä eläin on teurastettava tietyllä tavalla. Suomessa halal-teurastus on laillista, kunhan verenlaskua ei tehdä ennen eläimen tainnuttamista.

Poliisi pääsi tapahtumien jäljelle noin vuosi sitten.

– Eläinsuojeluviranomaiset olivat sattumalta käyneet tilalla, jossa tämä teurastus oli käynnissä. Siellä kiinnittyi huomio siihen, ettei kaikki ole mennyt lainmukaisesti.

Tämän jälkeen tutkinta on laajentunut paljon isommaksi.

Epäillyn kansalaisuuteen poliisi ei ota kantaa.

Poliisin mukaan epäillyn kertomukset ovat ristiriidassa poliisin saamiin tietoihin nähden.

Rikosnimikkeet ovat törkeä eläinsuojelurikos ja ympäristön turmeleminen.

Jutun puoli vuotta kestänyt esitutkinta jatkuu poliisin mukaan vielä kuukausia.

Lue myös:

    Uusimmat