Mainos

Microsoft irtisanoo "jonkin verran" väkeä – mediassa on puhuttu 3 000 ihmisen joukkopotkuista

Teknologiayhtiö Microsoft irtisanoo työntekijöitään, mutta ei kerro vähennysten määrää. Yhtiö kertoi uutistoimisto AFP:lle, että "joillekin työntekijöille" kerrotaan työn päättymisestä.

Aiemmin CNBC on kertonut, että yhtiö antaisi potkut jopa 3 000 ihmiselle. Väkeä vähennetään varsinkin myyntitehtävistä Yhdysvaltojen ulkopuolella. Microsoft järjestelee myyntiorganisaatiotaan uusiksi, koska yhtiö aikoo jatkossa keskittyä entistä enemmän pilvipalveluihin.

Microsoftilla oli maaliskuun lopussa yli 120 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.

Viime vuosina yhtiö on karsinut väkeä kovalla kädellä. Viime vuonna Microsoft lopetti työt 4 700 ihmiseltä. Vuonna 2014 yhtiöstä katosi 18 000 työpaikkaa. Taustalla oli Nokian ostaminen ja epäonnistuminen älypuhelinmarkkinoilla.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.