Michael Bublé ei malta odottaa esikoisensa syntymää

Kanadalaislaulaja odottaa innolla isyyden mukanaan tuomaa vaipparallia.

Vuosi sitten argentiinalaismalli Luisana Lopiaton kanssa avioitunut Michael Bublé paljasti tammikuussa, että pariskunta odottaa esikoistaan. Nyt Bublé kertoo olevansa innoissaan tulevista isän tehtävistään ja järjestelevänsä töitään uusiksi, jotta pystyisi olemaan vauvan kanssa mahdollisimman paljon. Laulaja kertoo muun muassa kiertueaikataulujen menneen uusiksi.

– En malta odottaa vauva-arkea. Aion valvoa ja vaihtaa vaippoja öisin, Bublé intoilee Closer-lehdelle antamassaan haastattelussa.

Hittilaulaja toteaa raskauden lähentäneen pariskuntaa entisestään.

– Kun sain tietää Luisanan olevan raskaana, olin niin rakastunut häneen, että hän oli tulla hulluksi. Halusin vaan suukotella häntä ja kosketella hänen vatsaansa hokien: "Rakastan sinua niin paljon! Minä todella rakastan sinua", Buble muistelee.

New York Post -lehden mukaan Michael Bublén ja Luisana Lopilaton esikoinen on poika. 37-vuotias Bublé ja 25-vuotias argentiinalaismalli Lopilato tapasivat vuonna 2008. Pari kihlautui vuonna 2009 ja häitä juhlittiin sekä Buenos Airesissa että Vancouverissa keväällä 2011. Häämatkan sijaan pari teki hyväntekeväisyysmatkan Afrikkaan auttaakseen vähäosaisia lapsia.

Bublén tunnettuihin hitteihin kuuluvat kappaleet Everything, Crazy Love ja Home. Haven´t Met You Yet -kappaleen laulaja omisti Lopilatolle, joka myös nähdään kappaleen videolla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat