Metsästä löytyi murhattu ja poltettu lenkkeilijänainen - tunteikkaan puheen pitänyt puoliso pidätetty

Ranskan poliisi on pidättänyt murhatun 29-vuotiaan lenkkeilijän puolison.

BBC kertoo, että naisen osittain palanut ja oksilla peitelty ruumis löydettiin metsästä läheltä Grayn kaupunkia lokakuussa kaukana hänen tavallisesta juoksureitistään. Tutkimusten mukaan naista oli kuristettu.

Viikko murhan jälkeen uhrin mies oli pitänyt tunteikkaan puheen kaupungilla järjestetyllä muistomarssilla.

Alustavissa kuulusteluissa miestä kuultiin todistajana. Hän oli myöntänyt riidelleensä vaimonsa kanssa. Miehellä oli kädessään puremajälkiä ja naarmuja.

Murhatutkijoiden mukaan kyseessä on ollut avioriita. Paikallisten lehtien mukaan pariskunnan välit olivat olleet kireät.

Syytetyn asianajaja on kiistänyt miehen osuuden vaimon murhaan. Asianaja uskoo, että hänen päämiehensä vapautetaan pian. 

Lue myös:

    Uusimmat