Metsä Group sulkee jopa kuusi tehdasta lakkojen vuoksi

Metsäyhtiö Metsä Groupin pääjohtajan mukaan ammattiliittojen pitäisi lopettaa lakkoilu.

Metsäyhtiö Metsä Group sulkee mahdollisesti jopa kuusi tehdasta poliittisten lakkojen vuoksi. Suomessa yhtiöllä on yhteensä 21 tehdasta. 

Asian ytimessä -ohjelmassa vierailleen pääjohtaja Ilkka Hämälän mukaan työt tehtailla jatkuvat huoltotoimenpiteiden ja koulutusten parissa alasajojen aikana. 

Lisäksi tarkoituksena on varmistaa mahdollisimman sujuva tehtaiden käynnistyminen. 

Suomen tuonnin ja viennin pysäyttäneiden lakkojen on määrä kestää kaksi viikkoa. Mikäli lakko pitkittyy, Hämälän mukaan tilanne muuttuu, sillä töitä ei ole osoitettavaksi työntekijöille.

Hämälän mukaan lakot pitäisi lopettaa

Hämälä kehottaa ammattiliittoja lopettamaan lakkoilun, sillä siitä kärsivät yritysten lisäksi kaikki suomalaiset. Hän sanoo pitävänsä ulkoparlamentaarista vaikuttamista vaarallisena tienä Suomelle. 

– Ammattiyhdistysjohtajien, jotka ovat lähteneet tälle poliittiselle mielenosoitustielle, pitäisi tästä toiminnastaan luopua.

Poliittisilla lakoilla vastustetaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen työelämäuudistuksia. AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko on kertonut pitävänsä ongelmallisimpana suunnitelmaa lakko-oikeuden rajaamisesta. 

Palkansaajajärjestö SAK:n teettämän tuoreen kyselyn mukaan hieman yli puolet suomalaisista hyväksyy poliittiset lakot.

Elinkeinoelämää ja yrittäjiä edustavat järjestöt ovat pitäneet osaa hallituksen toimista esillä jopa vuosien ajan. Ovatko hallituksen ajamat asiat siis Hämälän näkökulmasta kuin päiväunesta?

– Päiväuni on se, että kaikki päätöksenteko tähtäisi siihen, että kansankuntana olisimme kilpailukykyisempiä. Sen eteen pitää työtä tehdä. 

Hämälän mukaan hallituksen listalla on asioita, jotka ovat yrityksen toiminnassa tärkeitä.

Tärkeimmäksi hän nimeää poliittisten lakkojen ja tukilakkojen säätelyn.

Lue myös:

    Uusimmat