Metro suistui raiteilta ilkivallan vuoksi New Yorkissa – koditon mies heitteli metallirojua kiskoille

New Yorkissa metro suistui raiteilta sunnuntaiaamuna, kun sekavasti käyttäytynyt mies heitteli raiteille tavaroita.

Metro suistui raiteilta Manhattanissa sijaitsevalla metroasemalla. Silminnäkijöiden mukaan mies oli heitellyt raiteille tavaroita, joita oli jäänyt asemalle ratatyöntekijöiltä.

Silminnäkijöiden mukaan sabotoija on 30-vuotias koditon mies. Sivulliset yrittivät estää onnettomuuden ja kävivät poimimassa raiteilta pois metallilevyt. Mies oli kuitenkin heittänyt uudelleen metallirojua raiteille juuri ennen kuin metro saapui asemalle.

Silminnäkijöiden mukaan mies oli nauranut ja käyttäytynyt sekavasti tehdessään ilkivaltaa.

Ylhäällä olevalta videolta käy ilmi, kuinka rajusti metro suistui raiteilta.

Miehen aiheuttama onnettomuus on vakavimpia metro-onnettomuuksia, mitä New Yorkissa on tapahtunut lähivuosina.

"Työntekijämme eivät ole toimineet väärin"

Onnettomuustutkijat löysivät kiskoilta metallilevyn, jonka uskotaan suistaneen metron raiteilta. Levyjä käytetään kiinnityskappaleena kiskoissa.

Viranomaisten lähteiden mukaan ratatyöntekijöitä on ohjeistettu siitä, että rakennusmateriaaleja ei saa jättää raiteiden läheisyyteen.

Metroverkostoston ylläpidosta vastaavan MTA:n turvallisuuspäällikkö Pat Warren kommentoi, ettei heidän työntekijät ole syyllisiä onnettomuuteen.

– Työntekijämme eivät ole toimineet väärin tilanteessa, kertoi Warren lehdistötilaisuudessa.

Metrosta evakuointiin yhteensä 135 ihmistä. Onnettomuudessa loukkaantui kolme metrossa ollutta matkustajaa.

Katso ylhäällä olevalta videolta, kuinka hurjasti metro suistui raiteilta!

Lähde: KameraOne

Lue myös:

    Uusimmat