Mainos

Metra paransi tulostaan

Metra-konsernin tulos on parantunut selvästi tammi-elokuussa. Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen on noussut 156,3 miljoonaan euroon (reilut 929 miljoonaa markkaa), kun se vuotta aiemmin samalla jaksolla oli vain 69,9 miljoonaa euroa (416 miljoonaa markkaa). Myös koko vuoden tuloksen odotetaan selvästi paranevan viime vuodesta.

Metra-konsernin osista myös Wärtsilä NSD kirjasi nyt 0,3 miljoonaan euron (1.8 Mmk) liikevoiton, kun se vuotta aiemmin oli vielä 51,4 miljoonaa euroa (306 Mmk) tappiolla. Metran mukaan Wärtsilän merimoottorimyynti oli vilkasta ja huoltotoiminta on kehittynyt hyvin, mutta uusia voimalatilauksia on edelleen kertynyt hitaasti. Metra odottaa Wärtsilän koko vuoden tuloksen myös paranevan selvästi viime vuodesta, mutta jäävän silti edelleen epätyydyttäväksi.

Heinäkuussa pörssiin listatun Sanitecin 50,4 miljoonan euron (300 Mmk) liikevoitto on viime vuoden tasoa. Imatra Steelin tulos on puolestaan heikentynyt 12,9:stä 5 miljoonaan euroon (77:stä 30 miljoonaan markkaan). Wärtsilä ja Sanitec kasvattivat hieman myös liikevaihtoaan, mutta Imatra Steelin liikevaihto laski. Koko Metra-konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 1,67 miljardista 1,71 miljardiin euroon (9,9:stä 10,2 mrd markkaan).
(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.