Merkelin luottamus Yhdysvaltoihin romahti vakoilun vuoksi

Saksan liittokansleri Angela Merkelin luottamus Yhdysvaltoihin on romahtanut useiden vakoiluskandaalien vuoksi.

Merkel sanoi toivoneensa turhaan Yhdysvaltojen käyttäytymisen muuttumista. Yhteistyö silti jatkuu.  

-Mutta meidän pitää koko ajan muistaa, että pöydän toisella puolella oleva saattaa työskennellä jollekin muulle taholle. Se ei mielestäni ole luotettavan suhteen merkki, Merkel sanoi saksalaisen tv-kanavan ZDF:n haastattelussa.  

Merkelin mielestä luottamus rakentuu molemminpuolisesta kunnioituksesta. Hän huomautti, että enää ei eletä kylmän sodan aikaa, jossa kaikki epäilevät kaikkia.  

-Tiedustelupalveluiden pitäisi keskittyä tärkeisiin asioihin.  

Saksassa pidätettiin hiljattain Saksan tiedustelupalvelun työntekijä, jonka epäillään toimittaneen amerikkalaisille tietoja Saksan liittopäivien komiteasta. Syyttäjäviranomaiset tutkivat myös toista epäilyä amerikkalaisten vakoilusta.  


Lue myös:

    Uusimmat