Merja Larivaara opetteli opiskeluaikoinaan haitarinsoiton perusteet ja lähti rohkeasti Töölön torille esiintymään. Näyttelijä kertoo, miten hän innostui erikoisesta soittimesta ja mitä iloa haitari on hänelle sittemmin tuottanut.
Haitari ilmestyi Merja Larivaaran elämään teatterikoulun aikoihin. Hän osallistui "näyttelijä yksin esiintyjänä" -kurssille. Aihe oli haastava. Niille, jotka eivät olleet luonnostaan miimikkoja, jäi vaihtoehdoksi runonlausunta.
− Kaikella kunnioituksella runonlausuntaa kohtaan, se ei ollut minun juttuni, Larivaara sanoo.
Larivaara alkoi pohtia, mitä yksin esiintyminen voisi olla hänen kohdallaan. Näyttelijäopiskelijalla oli vahva musiikkitausta. Viulut, kitarat ja pianot oli kokeiltu jo.
− Piano on soittimena hankalasti liikuteltava ja aika ilmeinen vaihtoehto, kuten myös kitara. Silloin keksin haitarin.
Haitari kainalossa torille
Larivaara alkoi perehtyä itselleen tuntemattomaan soittimeen tarmolla. Hän opiskeli haitarinsoittoa koko kevään ja perehtyi ohessa kansanlauluun.
− Aluksi käytin harjoitteluun useita tunteja päivässä. Soitin peilin edessä ja tarkkailin soittamistani. Se oli todella palkitsevaa, Larivaara muistelee.
Kun otteet olivat riittävän hyvin hallussa, Larivaara hankki katusoittoluvan ja lähti haitareineen Töölön torille. Hän oli opetellut ohjelmistoaan varten 20 kappaletta.
Kaunis, mekkoon sonnustautunut nuori nainen ja haitari herättivät ansaittua huomiota.
− Minut otettiin hyvin vastaan. Sain soittamisesta tienestejäkin, mutta tärkeintä oli että rohkaistuin soittamaan yleisön edessä. Sain torilta myös keikkoja. Siellä törmäsin myös edesmenneeseen Martti Pokelaan, Larivaara kertoo toriesiintymisen poikimista kontakteista.
Larivaaran 20 kappaleen ohjelmisto alkoi kasvaa vauhdilla, kun yleisö pyysi häneltä toivekappaleita.
− Otin missiokseni harjoitella joka päivä yhden minulta toivotun kappaleen ja lisätä sen sitten ohjelmistoon.
