Raumalla Merirauman kaupunginosassa tapahtunut epäilty murha tehtiin sotilaskiväärillä, kertoo poliisi.
28-vuotiaan miehen epäillään murhanneen noin 50-vuotiaan miehen kerrostaloasunnossa 14. helmikuuta.
Poliisin esitutkinnan mukaan epäilty ja uhri tunsivat toisensa entuudestaan.
Lue myös: Rauman ampujaa epäilläänkin murhasta
– Esitutkinnassa ei ole selvinnyt motiivia henkirikokseen, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm.
Näin tapahtumat etenivät
Poliisi sai 14. helmikuuta puolenpäivän aikaan useita ilmoituksia Meriraumalla Paattipolun läheisyydessä ammutuista laukauksista.
Poliisipartio sai epäillyn ampujan pian kiinni tapahtumapaikan lähistöltä ilmoittajien antamien tuntomerkkien perusteella.
Tämän jälkeen poliisi löysi kerrostaloasunnosta kuolleena noin 50-vuotiaan uhrin.
Lue myös: Poliisilla uutta tietoa Meriraumasta: Uhri noin 50-vuotias mies – tunsivat epäillyn tekijän kanssa
Esitutkinnan mukaan uhri oli surmattu ampuma-aseella, jonka poliisi löysi niin ikään tapahtumapaikan läheisyydestä.
– Ase on malliltaan sotilaskivääri, joka luokitellaan erityisen vaaralliseksi ampuma-aseeksi, kertoo tutkinnanjohtaja Lindholm.
Epäillyllä ei ollut lupaa kyseiseen aseeseen. Esitutkinnassa ei myöskään selvinnyt, mistä tai mitä tarkoitusta varten ase oli hankittu.
Todistajahavaintojen sekä teknisen tutkinnan aseella oli ammuttu laukauksia myös ulkona Karhulinnan juoksuhauta-alueella.
Laukausten aikaan kiinteistön pihalla liikkui sivullinen henkilö.
Poliisi epäilee useista rikoksista
Poliisi takavarikoi epäillyltä kiinnioton yhteydessä vähäisen määrän huumausaineita sekä henkirikoksen uhrin omaisuutta.
Poliisi epäilee 28-vuotiasta miestä murhan lisäksi törkeästä ampuma-aserikoksesta, törkeästä ryöstöstä, vaaran aiheuttamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Juttu on siirtynyt syyteharkintaan.
Uusimmat
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
Lataa lisää