Menikö oikein? F1-kuskien arvosanat herättävät keskustelua: "Ehkä alkukaudesta annettiin vielä armoa"

Kun tusinan verran C Moren F1-tiimin jäseniä jakaa omat arvionsa kauden onnistujista ja epäonnistujista, mielipide-eroilta ei voi välttyä.

Kuskien kouluarvosanat koottiin yhteen viikonlopun Abu Dhabin päätöskisan yhteydessä. Kuskit jaettiin saamansa keskiarvon mukaan epäonnistujiin, niihin kenellä on parannettavaa ja onnistujiin.

Häntäpäässä Red Bull -kuski Alexander Albon oli yksi, jonka arvosana tippui kauden puolivälissä annetuista arvioista.

– Niin kuin Albonin tapauksessa nähdään, niin ehkä alkukaudesta annettiin vielä armoa ja siimaa vähän, että hyvää yrittämistä oli. Sitten loppukausi on vain osoittanut sen, että vauhtia ei yksinkertaisesti ollut riittävästi, Ossi Oikarinen perustelee thaimaalaisen raakaa arvostelua.

Myös kärkipäässä saatiin selostaja Niki Juuselan ja asiantuntijoiden Toni Vilanderin ja Ossi Oikarisen välille väittelyä siitä, olivatko parin kuskin suoritukset todella näin kovia kuin arvosanat osoittavat.

Lue myös:

    Uusimmat