Meneekö tämä jo yli? Miehen pihalla 144 000 jouluvaloa: "Halusin vain saada ihmiset hämmästymään"
Joulu on vielä parin kuukauden päässä, mutta eräs Missourista kotoisin oleva perheen isä on valmistellut lauantaina sytytettäviä jouluvaloja jo kolmen vuoden ajan.
– Tämä on ollut kolmen vuoden projekti. Halusin rakentaa jotain, mitä ihmiset eivät olleet ennen nähneet, Chris Gant kertoo.
Chris kertoo olleensa aina kiinnostunut jouluvaloista ja olevansa aika taitava niiden kanssa. Ammatikseen mies ajaa rekkaa, mutta kotona ollessaan pihan valoinstallaatio vie kaiken vapaa-ajan.
– Pihalla on nyt 144 000 valoa, Chris arvioi.
Moni saattaa kysyä, miksi Chris on halunnut pystyttää pihalleen 144 000 jouluvaloa. Miehen mukaan nykyisin on niin vähän asioita, mitä saa tehdä vapaasti ja ilmaiseksi.
Valojen teema on miehelle läheinen, sillä joulun lisäksi Chris osoittaa kunnioitusta fanittamaansa urheilujoukkuetta kohtaan. Kansas City Chiefs on amerikkalaista jalkapalloa pelaava joukkue. Joukkue on nimensä mukaisesti kotoisin Kansas Citystä, Missourista. Sen värit ovat punainen ja valkoinen.
Chrisin pihalle kolmen vuoden aikana pystyttämät värikkäät valot eivät kuitenkaan itsessään riitä. Ne toimivat Chrisin valitseman musiikin tahdissa.
– Haluan vain saada ihmiset hämmästymään!
Chrisin sähkölaskuun tulee ainakin sadan dollarin piikki aina, kun hän laittaa pihan valot päälle, mutta hänen mukaansa se on kaiken vaivan ja rahan arvoista.
– Käyttäisin viimeisetkin lanttini tähän, Chris toteaa.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
22:14
Pelikieltoa SM-liigassa – tästä on kysymys: "Piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa"
-
22:11
Piiritystilanne on päättynyt Pohjois-Kosovolaisessa luostarissa, kertoo maan sisäministeri
-
21:43
TTK-kisasta pudonnut Maria Guzenina on kokenut tänä syksynä huiman muutoksen hyvinvoinnissaan: "Paras lääke"
-
21:43
Helsinkiläisbaariin iski akuutti tarve työntekijälle – kansanedustaja kääri hihat ja ryhtyi hommiin
-
21:32
Ällistyttävä turpasauna Valioliigassa! Newcastlen maalirohmuilu kipusi ennätyksen tuntumaan
-
21:23
Tämä pari joutui jättämään TTK-kilpailun toisena
-
21:13
Rakennusalan työttömyys räjähtämässä käsiin, Kauhajoella talotehdas irtisanoi kaikki työntekijänsä: "Tältä alalta ei töitä löydy"
-
21:09
Matti-Suur-Hamarin ja Katri Riihilahden rumba keräsi hehkutusta: "Sensuelli ja kiihkeä"
-
21:05
Suomalainen tähtitieteilijä kommentoi Nasan luotaimen asteroidilentoa: "Olihan sitä hienoa katsoa, kun on millintarkasti suunniteltu"
-
20:59
TTK-kauden ensimmäisen kymppi! Tuomarit ylistivät Pernilla Böckermania – Jorma Uotinen riehaantui: "Pernilla perkele!"
-
20:49
Pääkaupunkiseudulla opiskelevalle Miialle, 23, opintolaina on välttämätön – yhä useampi opiskelija rahoittaa elämistään lainalla
-
20:49
Amsterdamissa puhkesi täysi sekasorto – suurseuran ottelu jouduttiin keskeyttämään
-
20:42
"Nyt tärähti!" – Jorma Uotinen villiintyi Sointu Borgin ja Henri Tannerin tanssista
-
20:27
Yleisö villiintyi Jarkko Niemen sambasta – myös tuomarit ylistivät: "Ihan sama mitä teet, näytät uskottavalta"
-
20:20
Vinkit päänahan hoitamiseen: Kaksi asiaa, jotka jokaisen kannattaisi tehdä
-
20:15
Salkkarit-näyttelijä Johanna Anttila odottaa esikoistaan: "Meidän pieni ihme"
-
Lataa lisää