Meksikossa viranomaiset pelastivat yli 20 siepattua siirtolaista, lähes puolet lapsia – pidettiin vankeina lähes kolme viikkoa

Ei herkille: Rio Grandea ylittäneet isä ja tytär löytyivät rannalta hukkuneina 1:29
Kesäkuun lopulla maailmaa järkytti kuva, joka kertoi Yhdysvaltoihin pyrkivien siirtolaisten ahdingosta karua kieltään.

Meksikossa viranomaiset pelastivat eilen 24 Väli-Amerikasta saapunutta siirtolaista, joita oli pidetty panttivankeina lähes kolme viikkoa rikosten riivaamassa Guanajuaton osavaltiossa. Viranomaisten mukaan pelastettujen joukossa oli yhdeksän lasta.

Siirtolaiset olivat vankeina 20 päivän ajan Celayan kaupungissa, joka sijaitsee noin 210 kilometrin päässä pääkaupunki Mexicosta. Siirtolaisten mukaan heidän sukulaisensa olivat maksaneet sieppaajille rahaa.

Maan turvallisuusministeriö kertoi samaan aikaan, että 59 siirtolaista oli pidätetty koillisessa Saltillon kaupungissa. Saltillo sijaitsee lähellä Yhdysvaltojen rajaa.

Meksiko lupasi suitsia Yhdysvaltoihin pyrkivien siirtolaisten määrää sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uhkasi meksikolaistuotteita tuontitulleilla.

Meksikolaisviranomaiset kertoivatkin, että maa oli karkottanut kesäkuussa 33 prosenttia enemmän ulkomaalaisia kuin edelliskuussa.

Vuosittain tuhannet väkivaltaa ja köyhyyttä pakenevat väliamerikkalaiset pyrkivät Yhdysvaltoihin kulkemalla Meksikon läpi. Siirtolaiset joutuvat usein väkivaltaisten rikollisryhmien kohteeksi Meksikossa, jossa yli 40  000 ihmistä on ilmoitettu virallisesti kadonneeksi.

Lue myös:

    Uusimmat