Israel on tulittanut useita kohteita Etelä-Libanonissa, uutisoivat muun muassa uutiskanava al-Jazeera ja uutistoimisto Reuters. Israelin asevoimien mukaan kyse on tapauksista, joissa Israelin ja äärijärjestö Hizbollahin välistä tulitaukoa on rikottu.
Israelin asevoimat sanoo viestipalvelu X:ssä havainneensa useilla alueilla Etelä-Libanonissa ihmisiä, joiden läsnäolo Israelin mukaan rikkoo tulitaukoa. Asevoimat vahvistaa ampuneensa heitä. Asevoimat nimittää ihmisiä "epäillyiksi" ja kertoo osan heistä saapuneen ajoneuvoilla.
Reuters kertoo libanonilaisiin turvallisuuslähteisiin ja valtionmediaan viitaten, että Israel on tulittanut tänään kuutta aluetta lähellä rajalinjaa. Kohteet sijaitsevat uutistoimiston mukaan kahden kilometrin säteellä sinisestä linjasta, eli Libanonin ja Israelin välisestä raja-alueesta.
Libanonin valtiollisen uutistoimiston NNA:n mukaan kaksi ihmistä haavoittui Markaban rajakylässä Israelin joukkojen laukauksista.
Israelin ja äärijärjestö Hizbollahin väliset taistelut Libanonissa päättävä tulitauko alkoi varhain keskiviikkona.