Talebanin edustaja: Naisten oikeudet toteutuvat sharia-lain mukaisesti

Afganistanista Suomeen palannut Zahra Karimy: Naisten olot talebanien valloittamassa Afganistanissa huononivat hetkessä 4:00
Afganistanista Suomeen palannut Zahra Karimy: Naisten olot talebanien valloittamassa Afganistanissa huononivat hetkessä

Taleban kertoo käyvänsä neuvotteluja hallinnon muodostamisesta.

Afganistanissa vallan ottanut Taleban-äärijärjestö sanoo, että naisten oikeudet toteutuvat maassa jatkossa islamilaisen sharia-lain mukaisesti.

Äärijärjestö piti tiistai-iltana ensimmäisen mediatilaisuuden maan valtaamisen jälkeen, kertoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Talebanien edustajan Zabihullah Mujahidin mukaan liike vakuuttaa kansainväliselle yhteisölle, että ketään ei vahingoiteta. Mujahid kuitenkin painotti, että liikkeellä on oikeus toimia uskonnollisten periaatteidensa mukaisesti.

– Naiset tulevat toimimaan yhteiskunnassamme hyvin aktiivisesti, omien puitteidemme sisällä, Mujahid sanoi, mutta ei kysyttäessä kertonut yksityiskohtia naisten roolista.

Erityisesti naisten asema Afganistanissa on herättänyt vakavaa kansainvälistä huolta sen jälkeen, kun talebanit valtasivat maan. Vuosina 1996–2001 Taleban hallitsi suurinta osaa Afganistanista kovin ottein. Tuolloin naisten asema oli hyvin kehno.

Taleban kertoo käyvänsä neuvotteluja hallinnon muodostamisesta.

"Kaikki on armahdettu"

Aiemmin tiistaina Taleban julisti yleisen armahduksen maan hallinnon työntekijöille. Lausunnossa myös kehotettiin hallinnon toimihenkilöitä palaamaan työtehtäviinsä.

Mediatilaisuudessaan Talebanin edustaja toisti viestin siitä, että "kaikki on armahdettu". Esimerkiksi kuulusteluja ei Mujahidin mukaan järjestetä.

Järjestön mukaan se ei kuitenkaan halua ihmisten lähtevän maasta. Useat lähteet ovat kertoneet, että pääkaupunki Kabulin lentokentälle päästetään ulkomaiden kansalaisia, mutta ei afganistanilaisia.

Kabul oli tiistaina hiljainen ja rauhallinen, kertoi afganistanilainen uutiskanava Tolo News. Kanavan mukaan Taleban on perustanut kaupunkiin tarkastuspisteitä ja kerännyt aseita siviiliväestöltä.

Islamistinen Taleban otti Afganistanin hallintaansa nopeasti sen jälkeen, kun Yhdysvallat alkoi vetää joukkojaan maasta.

Venäjä ja Turkki varovaisen toiveikkaita Talebanin suhteen

Myös kansainvälinen syyttely Afganistanin luisumisesta Talebanin valtaan jatkui tiistaina.

Kiinan mukaan Yhdysvallat jätti taakseen Afganistaniin "hirveän sotkun" levottomuutta ja sisäisiä jakolinjoja vetäytyessään maasta. Ulkoministeriön tiedottajan Hua Chunyingin mukaan tapaus osoittaa, ettei Yhdysvaltain vahvuus ole rakentamisessa vaan tuhoamisessa.

Taleban-hallintoon Kiina on puolestaan kertonut olevansa valmis muodostamaan ystävälliset suhteet.

Myös Venäjä ja Turkki suhtautuvat varovaisen toiveikkaasti talebanien uuteen hallintoon. Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin mukaan on myönteistä, että Taleban on ilmoittanut ja hänen mukaansa jo "käytännössä osoittanut" valmiuttaan ottaa toisten mielipiteet huomioon.

Nato-maa Turkin ulkoministeri Mevlüt Cavusoglu sanoi nyt Jordanian pääkaupungissa Ammanissa, että Talebanin ensimmäiset kommentit ovat olleet rohkaisevia.

– Jatkamme vuoropuhelua kaikkien Afganistanin osapuolten kanssa, Taleban mukaan lukien, Turkin ulkoministeri lisäsi.

Lue myös:

    Uusimmat