Media: Ukraina väittää, että Venäjä oli osallisena maailmaa riivanneessa kyberhyökkäyksessä

Ukraina väittää saaneensa käsiinsä todistusaineistoa siitä, että Venäjän turvallisuusviranomaiset olivat osallisena aiemmin tällä viikolla laajalti levinneessä kyberhyökkäyksessä.

Asiasta muun muassa uutisoivan ABC Newsin mukaan Ukrainan turvallisuuspalvelu on kertonut yhdistäneensä hyökkäyksen aiempiin Venäjän tekemiin kyberhyökkäyksiin. Asiasta myös uutisoivan BBC:n mukaan SBU on kertonut saaneensa kansainvälisiltä virustorjuntayrityksiltä dataa, jonka perusteella turvallisuuspalvelu on yhdistänyt hyökkäykset toisiinsa.

Venäjä on kiistänyt Ukrainan lauantaina esittämät syytökset.

SBU:n sanoo myös päätyneensä siihen lopputulokseen, ettei haittaohjelman tarkoitus ollut kiristää rahaa. Turvallisuuspalvelu kertoo päätyneensä tähän lopputulokseen, koska ohjelmasta puuttui kunnollinen keino maksujen turvaamiseksi.

Suuri kyberhyökkäys levisi aiemmin tällä viikolla nopeasti ympäri maailman. Tieturva-asiantuntijat ovat arvioineet, että Petja-nimellä kutsutun tietokoneviruksen ensisijaisena kohteena oli Ukraina.

Haittaohjelma saastutti koneita myös muun muassa Venäjällä. Venäjältä ja Ukrainasta haittaohjelma levisi muualle Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Viestintäviraston mukaan hyökkäys kohdistui myös Suomeen.

Saastuneet koneet käynnistyivät uudelleen ja pyysivät käyttäjältään lunnaita tiedostoista, joita haittaohjelma on salannut. Hyökkäys hyödynsi asiantuntijoiden mukaan jo kertaalleen tilkittyä haavoittuvuutta Windows-käyttöjärjestelmässä.

Lue myös:

    Uusimmat