Me Naiset: Sanna Stellan avautuu hometalohelvetistä: ”Taloudellinen katastrofi, joka vei kaiken”

Näyttelijä Sanna Stellan kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa tuoreita kuulumisiaan.

Näyttelijä Sanna Stellanin, 43, elämässä on tapahtunut viimeisen puolentoista vuoden aikana paljon. Keväällä 2016 hän sai vauvan ja samoihin aikoihin perheen unelmakodista löytyi hometta. Perhe joutui home-evakkoon ja kun koti oli viimein remontoitu, pari ilmoitti eroavansa kymmenen vuoden avioliiton jälkeen.

Nyt Stellan kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa, että hän on löytänyt rinnalleen uuden rakkauden.

– Kaiken kokemani jälkeen en ole kyynistynyt, vaan uskallan olla onnellinen. Ikuisena romantikkona uskon rakkauteen. Ajattelen, ettei kaikkea elämässä voi selittää tieteellä, eikä varsinkaan sitä, miksi jotkut ihmiset saatetaan yhteen. Juuri nyt olen tosi onnellinen, sillä olen tavannut uuden miehen ja olen rakastunut, Stellan hehkuttaa haastattelussa.

Hän vakuuttaa myös, ettei vaikeaa päätöstä erosta tehty hätiköiden.

– Eropäätöstä tehtiin pitkään. Teimme paljon töitä suhteemme pelastamiseksi muun muassa pariterapiassa. Voin käsi sydämellä sanoa, että tätä eroa ei olisi voitu enempää harkita. En missään nimessä koe epäonnistuneeni, vaikka erosin, hän toteaa painokkaasti.

Stellan paljastaa haastattelussa muuttaneensa hiljattain vuokralle entisen kotitalon lähettyville. Hän kertoo, että hometalohelvetti on muuttanut hänen suhdettaan materiaan.

– Hometalon ostaminen ja remontointi oli taloudellinen katastrofi, joka vei kaiken. Kun on polttanut viisi roviota omaisuuttaan, materialla ei ole enää merkitystä. Tärkeintä on, että itselläni, lapsillani ja läheisilläni on hyvä olla.

Lähde: Me Naiset

Lue myös:

    Uusimmat