McDonald's-ampujalle tapoista maksimituomio - katso video

Porvoon käräjäoikeus langetti viime heinäkuussa kolme ihmistä tappaneelle Esa Åkerlundille 15 vuoden vankeustuomion. Oikeuden mukaan tuomio on istuttava ns. päivästä päivään eli Åkerlund ei pääse normaaliin tapaan ehdonalaiseen 2/3 istumisen jälkeen, vaan hän istuu tuomionsa kokonaan.

Perusteena tälle on se, että oikeus katsoi Åkerlundin olevan erityisen vaarallinen. Åkerlund vapautui joulukuussa 2010 elinkautisesta vankeusrangaistuksesta. Hän murhasi vaimonsa ja yritti tappaa kaksi muuta vuonna 1995.

Käräjäoikeus totesi miehen myös syyntakeiseksi.

Rikoslain mukaan 15 vuoden tuomio on maksimirangaistus kolmesta taposta. Syyttäjä päätyi aikanaan tapposyytteisiin sillä perusteella, että teot tapahtuivat nopeasti eikä niihin liittynyt vakaata harkintaa. Näin ollen murhasta langetettava elinkautinen ei tullut kyseeseen.

15 vuoden tuomio sisältää myös jäännösrangaistuksen entisen elinkautisesta, josta hän oli ehdonalaisessa.

Lisää välikohtauksesta ja oikeudenkäynnistä:

www.mtv3.fi/porvoo

Kolme uhria

41-vuotias Åkerlund tuomittiin nyt viime kesän McDonald's-ampumisista. Mies ampui autokaistan jonossa kolme ihmistä heinäkuisena yönä. Uhreja ammuttiin Smith & Wesson -pistoolilla lähietäisyydeltä rintaan, suuhun ja ohimoon.

Käräjäoikeus kuvasi tekoja teloituksenomaiseksi.

Åkerlund kertoi oikeudenkäynnin aikana, ettei muista tapahtumaa lainkaan. Ampumisia oli edeltänyt suukopu ja riitely autoista. Riitaa oli haastanut Åkerlund. Ampuja oli liikkeellä tuttavansa ja vaimonsa kanssa. Näillä ei ollut tekemistä ampumisten kanssa.

Teot tallentuivat valvontakameralle. Käräjäoikeus määräsi videon salaiseksi 25 vuodeksi uhrien omaisten vaatimuksesta.

- Ei tällaista olisi tapahtunut, jos ei olisi alkoholia ja lääkkeitä, mies sanoi keskiviikkona oikeussalissa. - Jos saisin tehdyn tekemättömäksi, tekisin.

- Ei tällaista olisi tapahtunut, jos ei olisi alkoholia ja lääkkeitä.

Omaisille korvauksia

Åkerlund määrättiin maksamaan erilaisia korvauksia uhrien omaisille noin 130 000 euroa. Suurin osa niistä kertyi kärsimyskorvauksista, joiden summat vaihtelivat 10 000:sta 15 000 euroon. Yhteensä kärsimyskorvauksia kertyi noin satatuhatta euroa.

Lue myös:

    Uusimmat