Tänä keväänä ylioppilaslakin painaa päähänsä noin 26 000 uutta ylioppilasta. Heidän joukossaan yksi on ylitse muiden – ainakin ikänsä puolesta.
Mahdollisesti Suomen vanhin tämän kevään ylioppilas on nimeltään Matti Dahlbacka. Hän kirjoitti 82-vuotiaana ylioppilaaksi Jakobstads Gymnasiumista. Samasta koulusta, jossa hänen opintonsa päättyivät vuonna 1952.
– Silloin en jaksanut opiskella enempää. Keskikoulun jälkeen lähdin Ruotsiin töihin pariksi vuodeksi, sitten tulin armeijaan, olin Wärtsilässä töissä jonkin aikaa ja Pietarsaaren konepajalla, Mattsonin pyöräliikkeessäkin… Olen ollut sekatyömies, kuvailee nauravainen Dahlbacka.
1960-luvun alussa hän kävi kaksivuotisen kauppaopiston ja päätyi konttorihommiin. Työura päättyi eläkkeeseen, jonka jälkeen miehen elämässä oli joutoaikaa.
– Ajattelin, että ehkä voisin ehkäistä dementiaa opiskelemalla ylioppilaaksi, kertoo Dahlbacka.
Rehtori yllättyi
Jakobstads Gymnasiumin rehtori Gunnevi Kiiskinen sai yhtenä päivänä harvinaisen vieraan, kun Dahlbacka saapui hänen vastaanotolleen.
– Oveen koputettiin ja avasin oven. Siellä oli vanhempi mieshenkilö, joka halusi kirjoittaa ylioppilaaksi. Yllätyin kyllä, myöntää Kiiskinen.
Hän ryhtyi selvittelemään asiaa. Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan miehellä oli oikeus kirjoittaa ylioppilaaksi, kun pohjalla oli 1960-luvun alun kaksivuotinen ammattitutkinto.
– Hänen oli käytävä kaksi pakollista kurssia jokaisesta kirjoitettavasta aineesta. Muuten ei mitään kovin ihmeellistä ollut asiassa, kertoo Kiiskinen.
Dahlbacka valitsi viisi ainetta: äidinkieli, ruotsi, englanti, uskonto ja matematiikka.
– Matematiikka oli liian vaikeaa, aivan outoja asioita. Sitä ei enää tässä iässä opi, tuumasi Dahlbacka ja jätti aineen pois kirjoituksista.
Onneksi neljä ainetta riitti ylioppilaaksi pääsyyn. Tulokset olivat kirjavat, tuli parempia ja huonompia tuloksia, mutta ylioppilaaksi Dahlbacka selvisi kohtalaisin arvosanoin.
Nuorten joukkoon
Rehtorin mukaan Dahlbacka oli aluksi syrjäänvetäytyvä, mutta nuoret nappasivat miehen kaverikseen.
– He vetivät hänet ryhmiin ja keskusteluihin ja innostivat mukaan porukkaan.
Matti Dahlbacka hakee pyynnöstä kotoaan ylioppilaslakin ja sovittaa sitä koulun peilin edessä. Hän on enemmän kuin tyytyväinen saavutukseensa.
– Minulla on ollut tämä mielessä pitkän aikaa, mutta kun on ollut aina niin kiirettä! Nyt halusin panna liikettä näihin harmaisiin aivosoluihin, ettei tulisi dementiaa niin nopeasti päälle, perustelee Dahlbacka opiskeluintoaan.
Nyt on nälkä kasvanut syödessä ja jatko-opinnot kiinnostavat.
– Tuli tunne, että voisin jatkaa opiskeluja.
– Ehkä jopa maisteriksi asti?
– Niin, täytyy yrittää!