Matt Damon tahtoo olla pitkästyttävä!

Näyttelijä Matt Damonilla on eriskummallinen toive. Tähti tahtoo, että ihmiset mieltävät hänet pitkäveteiseksi ja tylsäksi. Damon uskoo tämän suojelevan hänta liialta huomiolta.

- Olen aina saanut näytellä hahmoja, jotka ovat kiinnostaneet minua. Olen myös saanut kunnian työskennellä hienojen ohjaajien, kuten Soderberghin, Coppolan, Spielbergin, Redfordin, Minghellan, Scorsesen ja De Niron kanssa. Ammatillisesti olen pärjännyt siis hyvin, Damon pohdiskeli Esquire-lehdessä.

Damon kertoo keksineensä keinon suojella itseään ja perhettään jo uransa alkuvaiheessa.

- Entinen tyttöystäväni Minnie Driver kehotti minua kokeilemaan tätä, eli näyttämään itsestäni pitkästyttävän puolen. Sujahdin tähän rooliin aina haastatteluja tehdessäni ja huomasin sen toimivan. Sen takia olen jatkanut sitä, Damon sanoi.

Damon, joka on naimisissa Luciana Barroson kanssa ja pienen tyttövauvan isä, toteaa, ettei koskaan voisi elää julkisuuden kirkkaimmassa valokeilassa. Esimerkiksi Angelina Jolieta ja Brad Pittiä ympäröivää kiinnostuksen määrää ei Damon kestäisi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat