Matkustajien painajainen Viking Skyn merihädässä: "Vesi vei mukanaan parikymmentä ihmistä"

Viking Sky -risteilyaluksen matkustajien ja miehistön yli vuorokauden kestänyt koettelemus päättyi lopulta alkuillasta, kun alus saapui Molden kaupungin satamaan Länsi-Norjassa. Satamaan kokoontunut väkijoukko otti aluksen vastaan aplodein.

Satojen ihmisten ikimuistoiseksi tarkoitettu risteilymatka muuttui painajaiseksi lauantaina, kun alukseen tuli moottorivika ja se joutui merihätään myrskysäässä. Laivasta evakuoidut matkustajat kertoivat norjalaismedialle kauhunhetkistään, kun jopa 15-metriset aallot paiskoivat alusta ja rikkoivat ikkunoita.

Yhdysvaltalainen Rodney Horgen oli vaimonsa kanssa syömässä ravintolassa, kun alus alkoi keikkua voimakkaasti.

–  Se tuntui epätodelliselta. Ihmisiä kaatui ja lautasia putosi lattialle, Horgen kertoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

Tilanteen vakavuus paljastui, kun henkilökunta johdatti ihmiset ravintolasta evakuointialueelle.

–  Yhtäkkiä ikkuna tai ovi murtui, ja aalto iski sisälle. Vesi vei mukanaan tuoleja ja pöytiä sekä parikymmentä ihmistä, jotka olivat olleet edessäni. Vaimoni istui aivan vieressäni, ja yhtäkkiä hän oli kadonnut. Silloin ajattelin, että tähän tämä loppuu. Päässäni vilisi ajatuksia, ajattelin Titanicia, Horgen kertasi tapahtunutta.

Miehistö ja viranomaiset saivat kehuja - "He olivat aivan fantastisia"

Pohjois-Norjan Tromssasta matkaan lähteneellä Viking Skylla oli matkassaan noin 1 400 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Osa matkustajista, mukaan lukien Horgen vaimoineen, evakuoitiin aluksesta helikopterilla.

Horgenin mukaan tunnelma aluksella pysyi melko hyvänä kaikesta huolimatta.

–  Juttelimme saadaksemme ajan kulumaan ja yritimme keventää tunnelmaa vitsejä kertomalla.

Monet muutkin laivasta evakuoidut kertoivat pelänneensä Titanicin kohtaloa. Yhdysvaltalainen Carolyn Savikas oli lounastamassa ystävänsä kanssa, kun aalto löi sisään.

–  Näin vain vettä, pöytiä, käsiä ja jalkoja. Näky oli aivan kuin Titanicista. Kaksi ihmistä kaatui päälleni, Savikas kertoi sanomalehti VG:lle.

Myös Savikasin ystävä Mary Ann Rieland jäi jumiin tungokseen.

–  Olin jumissa kahden ihmisen välissä. Näin aallon tulevan, ja se oli valtava, hän sanoi.

Matkustajat kiittivät Viking Skyn henkilökunnan ja Norjan viranomaisten toimintaa.

–  Miehistö toimi rauhallisesti, samoin kuin nuoret miehet, jotka nostivat meidät helikopteriin. He olivat aivan fantastisia, Savikas sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat