Mainos

Matkapuhelinyhtiö Jolla hakeutuu velkasaneeraukseen

Matkapuhelinyhtiö Jolla hakeutuu yrityssaneeraukseen, josta on jo jätetty hakemus Helsingin käräjäoikeuteen. Yhtiön mukaan sen marraskuussa päättymässä ollut rahoituskierros on viivästynyt, minkä vuoksi toimintaa pitää sopeuttaa.

Velkasaneerauksen tavoitteena on varmistaa toiminnan jatkuvuus.

Jo torstaina kerrottiin, että Jolla lomauttaa merkittävän osan henkilöstöstään. Yhtiössä työskentelee noin sata ihmistä.

Neljä vuotta sitten perustettu Jolla on kehittänyt mobiililaitteita omalle Sailfish-käyttöjärjestelmälleen, jota on tarjottu myös muille toimijoille. Ensimmäinen Jolla-puhelin tuli markkinoille toissa vuoden lopulla. Viime kesänä Jolla ilmoitti irrottavansa laitevalmistuksen eri yhtiöön ja keskittyvänsä käyttöjärjestelmän kehittämiseen ja lisensiointiin.

Hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnion mukaan Sailfish-käyttöjärjestelmä on nyt kaupallisesti valmis, mutta sen kehittäminen on vienyt paljon aikaa ja rahaa.

– Tästä kuolemanlaaksosta selviytyäkseen Jollan on siirryttävä tuotekehitysvaiheesta kannattavaan kasvuun ja samalla uudessa tilanteessa sopeutettava kulutasojaan merkittävästi, Saarnio sanoo yhtiön tiedotteessa.

Hänen mukaansa Jollalla on useita isoja ja pienempiä potentiaalisia asiakkaita, jotka ovat tästä kiinnostuneita. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.