Haavat märkivät ja vesi sikiää käärmeitä mätäkuussa. Mätäkuu ei ole myöskään hyvä aika mennä naimisiin eikä istuttaa monivuotisia kasveja. Mätäkuun taikavoimaiset uskomukset ovat eläneet Suomessa kumman sitkeinä vuosisatoja – ainakin siihen nähden, että mätäkuu on nimenä suuri väärinymmärrys. Perinteiden tutkija Tarja Kupiainen tietää, mihin uskomukset perustuvat ja onko niillä sittenkin myös todellisuuspohjaa.
Mätäkuu alkaa 23. heinäkuuta, ja se kestää nimensä mukaisesti kuukauden. Sen juuret ulottuvat tuhansien vuosien taakse. Kesän kuumin aika tunnettiin muinaisessa Mesopotamiassa koiranpäivien nimellä. Nimensä tuo kolmisen viikkoa kestänyt aika oli saanut Orionin eli Ison Koiran tähtikuviosta ja sen kirkkaimmasta tähdestä Siriuksesta eli Koirantähdestä.
Koirantähden nouseminen taivaanrannan yläpuolelle osui eteläisissä maissa kuuman ja kostean kauden alkuun. Kansa päätteli, että Siriuksen säteilemä lämpö yhdessä auringon säteilemän lämmön kanssa sai aikaan loppukesän tukahduttavan kuumuuden.
Mätäkuu käännöskukkasena
Suomeen mätäkuu saapui Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta. Muinaiset saksalaiset kutsuivat ajanjaksoa kaskeamispäiväksi, Rodendageksi. Tanskalaiset sekoittivat sen tanskan kielen sanaan roden, joka tarkoittaa mätää. Sieltä sana levisi Ruotsiin ja Suomeen. Mätäkuun nimi on Pohjoismaissa siis eräänlainen erehdys.
Ensimmäisenä mätäkuu-nimen otti Suomessa käyttöön Mikael Agricola vuonna 1544. Silloin ilmestyi hänen julkaisemanaan "Rucouskiria Bibliasta", jossa oli ensimmäinen suomeksi painettu ikuinen kalenteri. Mätäkuuta käytettiin kansan kielessä kuukauden nimenä vielä 1600-luvun alussa, kunnes se joutui tekemään tilaa elokuulle.
Kansan meteorologiaa
Tutkija Tarja Kupiainen tietää, että mätäkuussa on perinteisesti ennustettu muun muassa säätä.
– Jos mätäkuun ensimmäisenä päivänä sataa, sen jälkeen sataa neljä viikkoa putkeen. Jos kuun ensimmäinen päivä on sen sijaan poutainen, kuiva keli jatkuu kuukauden eteenpäin. Jos taas mätäkuussa putoavat lehdet puista, maaliskuussa on suojaa.

