Ferrari-tallin Felipe Massa voitti sunnuntaina Istanbul Parkin radalla ajetun Turkin F1-osakilpailun. McLaren-tallin Lewis Hamilton oli päivän kakkonen. Kimi Räikkösen kolmas sija täydensi Ferrari-tallin onnistunutta päivää.
Kolmen varikkopysähdyksen taktiikalla kilpaillut McLaren-tallin Lewis Hamilton nousi taistelemaan kahden stopin taktiikalla kilpailleita Ferrareita vastaan. Hamilton suoritti kisan aikana näyttävän ohituksen Felipe Massasta. Hamilton hyökkäsi sisämutkassa brassikuskin ohitse, jolloin täpäräksi mennyt tilanne pakotti Massan suorittamaan pienen väistöliikkeen. Brittikuskin vauhti ei kuitenkaan riittänyt Massan lyömiseen. Kolmas varikkopysähdys pudotti Hamiltonin kärkipaikalta. Hän hävisi kisan voittaneelle Massalle lopulta 3,7 sekuntia. Kimin ero Massaan oli 4,2 sekuntia. Massalle voitto Turkissa on kolmas peräkkäinen.
McLaren-kuljettajat turvautuivat kisassa kovempaan rengasseokseen, kun taas Ferrari-kuljettajat käyttivät pääosin pehmeämpää seosta. Ferrari-kuskit tunnustivat kisan jälkeen, että rengasvalinta oli väärä.
Kolmannen sijan turvin Räikkönen jatkaa MM-pistejohdossa. Hän on kerännyt 35 pistettä. Toisena olevana Massalla on pisteitä 28. Hamilton on kolmantena niin ikään 28 pisteen kera.
McLaren-tallin Heikki Kovalaisen kisa meni pieleen avauskierroksella sattuneeseen osumaan Räikkösen kanssa. Kovalaisen rengas vaurioitui osumasta ja suomalaiskuski joutui tulemaan varikolle vaihtamaan uudet renkaat. Räikkösen auton etusiipi vaurioitui myös osumasta, mutta talli ei vaihtanut autoon uutta siipeä. Kovalaisen sijoitus oli lopulta 12:s. Kovalaisella pisteitä on 14 ja hän on mestaruustaistelussa kuudentena.
Kovalainen ja Räikkönen eivät onnistuneet kisan lähdössä. Kakkosruudusta matkaan lähtenyt Kovalainen putosi neljänneksi ja nelosruudusta startannut Räikkönen kuudenneksi. Kovalaisen poistuminen varikolle ja Kimin suorittama ohitus Renault-tallin Fernando Alonsosta nosti Räikkösen kuitenkin nopeasti neljänneksi. Varikkokäyntinsä aikana Räikkönen onnistui vielä nousemaan BMW Sauber -tallin Robert Kubican edelle kolmanneksi.
Kovalainen suoritti kisan kuluessa tukun ohituksia, näistä näyttävimpänä pitkään jatkunut taistelu Toyota-tallin Timo Glockia vastaan. Avauskierroksen kolari ei kuitenkaan tarjonnut suomalaiskuskille tänään mahdollisuuksia nousta pisteille.
Avauskierroksella myös Force India -tallin Giancarlo Fisichella ja Williams-tallin Kazuki Nakajima kolaroivat, minkä seurauksena molempien kuskien kisa päättyi.
Kilpailuun ruudusta 11 startannut Williams-tallin Nico Rosberg oli päivän kahdeksas ja nappasi yhden mestaruuspisteen. Rosbergilla mestaruuspisteitä on kerättynä kahdeksan.
Lue myös:
Turkin GP:n lehdistötilaisuus: Edes väärä rengasvalinta ei vienyt Massalta voittoa
Rosberg lupailee Monacoon palkintotaistoa
Kovalainen: Ottaa rajusti päähän
Räikkönen harmitteli suomalaiskolaria
Katso Netti-tv:stä (maksullinen):
Turkin GP:n lopputulokset: Varikkokäyntien määrä 1. Felipe Massa Ferrari 1.26.49,451 2 2. Lewis Hamilton McLaren +3,779 3 3. Kimi Räikkönen Ferrari +4,271 2 4. Robert Kubica BMW Sauber +21,945 2 5. Nick Heidfeld BMW Sauber +38,741 2 6. Fernando Alonso Renault +53,724 2 7. Mark Webber Red Bull +1.04,229 2 8. Nico Rosberg Williams +1.11,406 2 9. David Coulthard Red Bull +1.15,270 2 10. Jarno Trulli Toyota +1.16,344 2 11. Jenson Button Honda - 1 kierros 1 12. Heikki Kovalainen McLaren - 1 kierros 3 13. Timo Glock Toyota - 1 kierros 1 14. Rubens Barrichello Honda - 1 kierros 1 15. Nelson Piquet Renault - 1 kierros 2 16. Adrian Sutil Force India - 1 kierros 3 17. Sebastian Vettel Toro Rosso - 1 kierros 4 Keskeyttäneet: Sebastien Bourdais Toro Rosso 24 kierrosta Kazuki Nakajima Williams 1 Giancarlo Fisichella Force India 0 Kilpailun nopein kierros Kimi Räikkönen 1.26,506 kierroksella 20. Voittaja Massan keskinopeus 213,808 km/h.
Kuljettajien MM-pistetilanne (5/18 osakilpailua): 1. Kimi Räikkönen 35 2. Felipe Massa 28 3. Lewis Hamilton 28 4. Robert Kubica 24 5. Nick Heidfeld 20 6. Heikki Kovalainen 14 7. Mark Webber 10 8. Jarno Trulli 9 9. Fernando Alonso 9 10. Nico Rosberg 8 11. Kazuki Nakajima 5 12. Jenson Button 3 13. Sebastien Bourdais 2
Valmistajien MM-pistetilanne (5/18): 1. Ferrari 63 2. BMW 44 3. McLaren 42 4. Williams 13 5. Red Bull 10 6. Toyota 9 7. Renault 9 8. Honda 3 9. Toro Rosso 2
Kilpailun nopeimmat kierrokset: kierros aika 1. Kimi Räikkönen Ferrari 20 1.26,506 2. Lewis Hamilton McLaren 31 1.26,529 3. Felipe Massa Ferrari 16 1.26,666 4. Robert Kubica BMW Sauber 17 1.26,780 5. Nick Heidfeld BMW Sauber 20 1.27,219 6. Fernando Alonso Renault 57 1.27,280 7. Mark Webber Red Bull 14 1.27,630 8. Heikki Kovalainen McLaren 55 1.27,640 9. Nico Rosberg Williams 55 1.27,795 10. Nelson Piquet Renault 40 1.27,867 11. Jarno Trulli Toyota 52 1.27,926 12. David Coulthard Red Bull 41 1.27,966 13. Jenson Button Honda 57 1.27,998 14. Rubens Barrichello Honda 56 1.28,017 15. Sebastian Vettel Toro Rosso 38 1.28,180 16. Timo Glock Toyota 28 1.28,303 17. Sebastien Bourdais Toro Rosso 19 1.28,745 18. Adrian Sutil Force India 35 1.28,780
(MTV3)