Kovalainen: Ottaa rajusti päähän

Heikki Kovalainen, kuva: EPA/TOLGA BOZOGLU
Heikki Kovalainen, kuva: EPA/TOLGA BOZOGLUepa
Julkaistu 11.05.2008 18:26(Päivitetty 11.05.2008 20:17)

Turkin GP:n kakkosruudussa olleelle McLarenin Heikki Kovalaiselle lähtökiihdytyksessä tullut rengasrikko maksoi kalliisti, ja suomussalmelainen oli kilpailun jälkeen kuin tulta ja tappuraa.

Lauantain aika-ajosta hankittu uran ensimmäinen eturivin paikka jäi hyödyntämättä, kun Kovalainen joutui varikolle jo kolmannella kierroksella. Sen jälkeen hän juuttui häntäpään joukkoihin ja päätyi 12:nneksi.

- Ottaa rajusti päähän. Minulla oli kaikki mahdollisuudet hyvään kisaan, Kovalainen manasi.

Myös McLarenin tallipäällikkö Ron Dennis arvioi, että Kovalaisella olisi ollut ilman rengasrikkoa mahdollisuudet jopa voittoon. Kovalainen lähti kisaan eri taktiikalla kuin tallikaverinsa Lewis Hamilton, jonka pitikin pysähtyä varikolla kolmesti.

- Minulla oli tankissa selvästi enemmän bensaa kuin Lewisilla. Tulin ensimmäiseen tankkaukseen kymmenen kierrosta myöhemmin kuin hän, Kovalainen kertasi.

Kahden pysähdyksen idea meni kuitenkin Kovalaisen kohdalta mönkään, kun lähdön rengasrikko pakotti aikaisin huoltotoimiin, ja seitsemän kierrosta ennen maalia Kovalaisen oli pakko tulla vaihdattamaan autoonsa sääntöjen vaatimat pehmeämmän rengasseoksen renkaat.

(MTV3-STT)

Katso Netti-tv:stä (maksullinen):





Tuoreimmat aiheesta

Heikki Kovalainen