Martina kohahduttaa taas: Alastonkuvassa viimeisillään, katso!

Martina Aitolehti teki "demimooret" keskiviikkona ilmestyneen Sub-kanavan tiedotusesitteen Substanssin kannessa. Martinan tähdittämä sarja Martina & Esko: Vauvakuumetta alkaa tammikuussa Sub-kanavalla.

Naisen esikoisen laskettu aika on sunnuntaina, isänpäivänä. Vauvan sukupuoli paljastuu Subilla tammikuussa, kun tosi-tv-sarja Martina & Esko: Vauvakuumetta seuraa julkkisparin vauvan odotusta aina synnytyssaliin asti.

Martinan ja Eskon vaiheikas tie alttarille nähtiin keväällä Subin Meidän häät -ohjelmassa.

Kahdeksanosaisessa sarjassa seurataan, miten Martina ja Esko kasvavat kesän ja syksyn aikana vanhemmuuteen. Ensimmäisessä jaksossa selviää vauvan sukupuoli ja nähdään mikä vaikutus lapsen sydämenlyöntien kuulemisella on tuleviin vanhempiin.

Raskauden eteneminen ei häiritse Martinan kovaa päivittäistä treeniä, jatkuvaa asiointia kauneusklinikalla eikä poseeraamista lehtien sivuilla vähissä vaatteissa. Martina on päättänyt työskennellä tanssikeikoilla vielä aivan laskettuun aikaan saakka.

Raskauden viimeisinä viikkoina Martina joutuu suoriutumaan yksin pariskunnan yhteisen toimiston pyörittämisestä, työkeikoista, synnytysvalmennuksesta ja neuvolakäynneistä, kun Esko kiertää kolmen viikon ajan Suomea Scandinavian Hunksien kanssa. Kiertue päättyy vain muutamaa päivää ennen laskettua aikaa.

Ohjelman tuottaa Moskito Television.

MARTINA & ESKO: VAUVAKUUMETTA ohjelma starttaa tammikuussaSub-kanavalla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat