Martina Aitolehti taas Salkkareissa – murhanhimoinen Seireeni palaa Pihlajakadulle

Martina Aitolehti nähdään jälleen Salatuissa elämissä. Kenen hengen palkkamurhaaja Seireeni aikoo tällä kertaa viedä? 

Palkkamurhaaja Seireenin roolissa vuosi sitten nähty Martina Aitolehti tekee paluun Salkkareihin ensi viikolla nähtävissä jaksoissa.

Kaunotar ei itse yllättynyt, että häntä pyydettiin jälleen mukaan. Seireenin tarina jäi viime kerralla pahasti auki.

–Tiesin, että hahmoni voisi tehdä vielä paluun sarjaan. Minua ei tarvinnut tälläkään kertaa suostutella kauaa. Salkkareihin on kiva palata. Näyttelijät ja työryhmä ovat aina yhtä mukavia, Aitolehti sanoo.

Vuosi sitten syksyllä selvisi, että Aitolehden esittämä Seireeni oli Heikki Pohjosen murhaaja.

Tehtävään hänet oli palkannut Camilla. Poliisi ei kuitenkaan koskaan saanut kiinni Seireeniä, vaikka pääsikin tämän jäljille. Miten Seireenin käy tällä kertaa? Se selviää ensi viikolla. 

Aitolehti meinasi alun perin kieltäytyä hänelle käsikirjoitetusta Seireenin roolista, sillä ei luottanut omiin kykyihinsä. Edellisen kerran Aitolehti vieraili Salattujen elämien kuvauksissa keväällä 2015. 

– Sain onneksi lähipiiriltä tukea ja uskoa itseeni. Ajattelin, että otan tämän kokemuksena ja teen parhaani. Loppujen lopuksi yllätyin, miten hyvin suoriuduin roolista. Sain paljon hyvää palautetta roolisuorituksestani. 

Mallina ja yrittäjä toimiva nainen keskittyy tällä hetkellä Miss Helsinki -kilpailun luotsaamiseen sekä omiin liikuntaprojekteihinsa.

– En näe itseäni näyttelijänä. En koe olevani omimmillani siinä työssä. Vaikka olen sosiaalinen, en ole ihan niin sosiaalinen, että viihtyisin näyttelijänä, Aitolehti sanoo vaatimattomasti. 

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla kello 19.30. Jaksot ennakkoon MTV Katsomossa kello 20.00.

Lue myös:

    Uusimmat