Martina Aitolehti liikuttui kyyneliin suorassa lähetyksessä – Victoria-tytär kirjoitti koskettavan kirjeen äidilleen

Martina Aitolehti sai koskettavan yllätyksen Possessa perjantai-iltana.

Possen suorassa lähetyksessä nähtiin perjantaina hyvinvointivalmentajana ja somevaikuttajana työskentelevä Martina Aitolehti, joka on tämän vuoden aikaan ollut runsaasti otsikoissa yksityiselämäänsä liittyvien käänteiden vuoksi.

Aitolehti erosi pääsiäisenä pitkäaikaisesta avopuolisostaan Stefan Thermanista ja kommentoi tuoreeltaan Iltalehdelle, että eron syynä oli kolmas osapuoli. Therman onkin viihtynyt keväästä saakka tiiviisti myös Katiska-vyyhdissä syytettynä olevan seurapiirikaunottaren Sofia Belórfin seurassa.

– Muistan kyllä elävästi, kun uutta vuotta juhlittiin. Ajattelin, että 2020 on mun vuosi. Paljon hyvää on ollut, mutta kaikki meni täysin eri tavalla kuin olin suunnitellut, Aitolehti summasi vuottaan Possessa HP Parviaisen ja Jarppi Leppälän haastattelussa.

Aitolehti kertoo saaneensa palautetta tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Hän kertoi saaneensa kiitosta muun muassa avoimuudestaan. Aitolehti sanoo, että se on ollut myös hänelle opetus tänä vuonna.

– Ehkä ekaa kertaa on voinut aidosti ja vilpittömästi sanoa, missä mennään. Tavallaan on oivaltanut sen, että mä olen julkisuuden henkilö, mutta silti tavallinen äiti, jolle sattuu ja tapahtuu. Ihan samalla mulla on ne fiilikset ja tunteet, hän pohti.

Possessa on totuttu yllätyksiin. Myös Aitolehti yllätettiin koskettavalla kirjeellä.

– Mitä ihmettä… En mä kestä! Voi ei! Mä olin viimeksi tv:ssä, ja itkin, Aitolehti sanoi saadessaan käsiinsä Victoria-tyttärensä kirjoittaman kirjeen.

Aitolehti murtui keväällä kyyneliin, kun hän kertoi erostaan Vappu ja Marja Liven haastattelussa. 

Mitä Victoria kertoi kirjeessään äidilleen, ja mikä kommentti sai Martinan nauramaan kyynelten keskellä? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Posse perjantaisin kello 20 MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat