Marko ikuisti videolle erikoisen ilmiön: Katso, kuinka Vantaanjoesta vedetään "tulppa irti"

0:13
Katso videolta Markon kuvaama näyttävä vesipyörre.

Marko kuvasi näyttävän vesipyörteen kameralle. Sellaista hän ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan ennen nähnyt.

Marko Heimonen oli ulkoilemassa Vantaalla sijaitsevalla Ruutinkosken luonnonsuojelualueella, kun vastaan tuli erikoinen ilmilö.

Heimonen näki Vantaanjoessa vesipyörteen, joka oli ilmestynyt alajuoksulle.

– Sinne muodostuu kovilla pakkasilla aina jääpatoja. Nyt jääpatoon oli muodostunut allas, jossa tuo pyörre oli, Heimonen kertoo.

Heimonen kuvailee näkyä komeaksi. Tilanne näytti hänen mukaansa siltä, kuin joku olisi vetänyt altaasta tulpan pois.

– Mutta allas ei tietysti tyhjentynyt, kun koskesta tuli koko ajan uutta vettä tilalle, Heimonen vitsailee.

Meteorologi: Näyttää kurimus-ilmiöltä

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas sanoo, että videolle tallentunut veripyörre näyttää ilmiöltä nimeltä kurimus. 

– Veden virtaus törmää ympärillä oleviin jäälauttoihin, mikä aiheuttaa virtauksen kääntymistä, jopa vastakkaisia virtauksia ja tämän vuoksi pyörteisyyttä.

– Kurimus on suppilomainen vesipyörre, joka näyttää siltä, että vesi valuisi alas, Mäntykannas kuvaa.

Katso Heimosen kuvaama hetki luonnossa yläpuolelta löytyvältä videolta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja