Marimekon suurin omistaja kertoo, millaisia seurauksia hallituksen haluamalla maastamuuttoverolla voisi olla: "Repesin nauruun"

Sanna Marin Kymmenen uutisten vieraana: Budjettiriihi ohi – mihin riittävät nyt sovitut toimet? 4:51
Sanna Marin Kymmenen uutisten vieraana: Budjettiriihi ohi – mihin riittävät nyt sovitut toimet?

Marimekon suurin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila antaa täyslaidallisen hallituksen kaavailemalle niin sanotulle exit-verolle.

Exit-veroa eli arvonnousuveroa kutsutaan myös maastamuuttoveroksi tai maastapoistumisveroksi. Sillä halutaan puuttua Suomesta verosyistä ulkomaille muuttavien henkilöiden Suomessa kerättyyn varallisuuteen.

Valtionvarainministeriö piti selvityksessään veroa mahdollisena mutta ei päätynyt suosittelemaan sitä.

Hallitus linjasi budjettiriihessään, että exit-vero otetaan yksilöiden kohdalla käyttöön vuodesta 2023 alkaen.

Ihamuotila ihmettelee Twitterissä hallituksen exit-verolinjausta valtiovarainministeriön ”vastustuksesta huolimatta”.

– Repesin nauruun. Se on signaali nuorille yrittäjille siitä, ettei tänne kannata tulla. Ehkä säälittävin symboli aikuisikäni populistisimmalta hallitukselta, jonka katse ei ole vastuussa tulevaisuudesta vaan omiensa mielistelyssä, Ihamuotila tviittaa.

Hän kertoo houkutelleensa erästä yrittäjää ulkomailta Suomeen ”kehuen meidän yhteiskuntaa”.

– Kuultuaan exit-verosta hän sanoi, ettei hän uskalla tulla, Ihamuotila toteaa.

Hän summaa yrittäjän todenneen, että exit-vero on merkki yleisestä ajattelutavasta Suomessa, mikä saa pelkäämään, mitä tapahtuu seuraavaksi. Sellaista riskiä tämä yrittäjä ei Ihamuotilan mukaan halua ottaa.

Myös esimerkiksi Keskuskauppakamari katsoi aiemmin, että hallituksen linjaama maastapoistumisvero on täysin vääränlainen viesti kansainvälisesti liikkuville osaajille ja sijoittajille. Keskuskauppakamarin mukaan ”maastapoistumisvero on raju rajoite kansainväliselle toiminnalle”.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puolestaan ilmoitti jo, ettei puolue hyväksy veroa ja poistaa sen, jos on mukana seuraavassa hallituksessa.

Lue myös:

    Uusimmat