Maria Ohisalo MTV Uutisextrassa: Suomi on oppinut vuoden 2015 pakolaiskriisistä – varautumissuunnitelma on päivitetty

Sisäministeri Maria Ohisalo kertoi MTV Uutisextrassa, että hän ei usko 2015 vuoden pakolaiskriisin toistuvan Afganistanin tilanteen kohdalla. Ohisalo muistutti myös, että Suomen varautumissuunnitelma turvapaikanhakijatilanteen kärjistymisen varalta on päivitetty.

Suomi ja koko Euroopan unioni on oppinut 2015 ja 2016 vuoden tapahtumista Maria Ohisalon mukaan. Hän painotti myös, että suurin osa turvapaikanhakijoista lähinnä siirtyy Afganistanin lähialueille.  

– On hyvä huomata, että nyt Afganistanin lähialueilla, Iran ja Pakistan, nämä ovat ne alueet minne ihmiset ensisijaisesti suuntaavat. Silloin on tärkeää, että me yhtäältä autetaan avustusjärjestöjä. Samaan aikaan mitä olen sanonut, että pakolaiskiintiötä tulisi tarkastella ylöspäin, että voisimme vastaanottaa pakolaisleireiltä ihmisiä tänne.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli kesällä MTV:n haastattelussa huolissaan siitä, että vuoden 2015 pakolaiskriisi voisi toistua jälleen kerran.

Ohisalon mukaan hallituksella on suunnitelma siltä varalta, jos itärajan yli tulisi yllättäen turvapaikanhakijoita.

– Varautumissuunnitelmaa on päivitetty ja sitä on myös harjoiteltu yhdessä. On tärkeää, että maahanmuuttoviranomaiset, poliisi ja suojelupoliisi pystyy yhdistämään tietojaan entistä paremmin, tekemään ennakoitavaa tiedonhaarukointia siitä mitä tapahtuu meidän rajoilla, mutta myös paljon aikaisemmin.

Lue myös:

    Uusimmat