Sääriproteesin kanssa koko elämänsä elänyt Maria Amose, 51, kärsii jatkuvista kivuista.
Maria Amosen vasemman jalan sääri jouduttiin amputoimaan heti syntymän jälkeen, koska napanuora oli hirttänyt jalkaa pahasti. Niinpä jo kaksivuotiaana hän sai sääriproteesin.
Säären puuttuminen ei ole Amosen ainoa ulkoinen eroavaisuus. Hänen äitinsä oli raskausaikana töissä röntgenissä, ja sikiö altistui röntgensäteille. Säteet ovat jättäneet jälkensä Amosen terveeseen jalkaan ja sormiin, joissa on epämuodostumia.
Avoin ja pirteä lapsi ei kuitenkaan koskaan häiriintynyt erilaisuudestaan. Kavereita riitti, eikä kukaan kiusannut tyttöä. Enemmän hän sai katseita osakseen aikuisilta.
– Kävin serkkujeni kanssa usein uimassa. He uivat rinnallani ja irvistelivät kanssauimareille, jotka tuijottivat minua, Amose muistelee.
Murrosiässä Amose alkoi hävetä käsiään. Hän vältteli kättelemistä ja syömistä muiden nähden. Helluntailaisperheessä kasvanut tyttö alkoi miettiä, kelpaisiko hän koskaan kenellekään ja löytäisikö hän rakkautta.
– Mietin, voisiko kukaan koskaan välittää minusta.
Israel avasi maailmankuvaa
Tiukassa kurissa kasvanut Amose päätti lähteä 20-vuotiaana Israeliin itsenäistyäkseen ja päästäkseen pois vanhempiensa auktoriteetin alta. Israelissa hän huomasi ihmisten suhtautuvan häneen eri tavalla.
– Kun otin rannalla sääriproteesini pois, kukaan ei tuijottanut, vaikka ranta oli täynnä ihmisiä. Olin ihmeissäni. Suomessa kun menen uimahalliin, joudun asennoitumaan jo etukäteen siihen, että ihmiset tuijottavat.
Amose löysi Israelista elämänsä rakkauden ja meni naimisiin. Nykyään hän on 3-vuotiaan pojan mummu.
Kivutonta päivää ei ole
Vaikka Amose on elänyt sääriproteesinsa kanssa koko elämänsä, proteesi ei ole kivuton.
– Kukaan ei muista, että se on irrallinen esine, jonka päällä olen. Se sattuu koko ajan. Lääkäritkään eivät tunnu ymmärtävän.
Muutama vuosi sitten Amose työskenteli koulunkäyntiavustajana nelikerroksisessa koulussa, jossa ei ollut hissiä. Portaiden nouseminen oli vaikeaa, ja proteesi meni rikki. Puolen vuoden kuluttua Amose ilmoitti, ettei voisi jatkaa työssään enää toista lukukautta. KELA ja Työvoimatoimisto olivat eri mieltä.
Amose teki valituksen ja voitti sen.
"En tiennyt, että olen oikeutettu kuntoutukseen"
Kouluepisodin jälkeen Amose pääsi ensimmäistä kertaa kuntoutukseen, 48-vuotiaana. Siellä naiselta kysyttiin, milloin hän oli viimeksi ollut kuntoutuksessa.
– Sanoin, etten koskaan. Kukaan ei ollut kertonut, että olisin ollut oikeutettu siihen joka toinen vuosi. Kun ihminen menettää jalkansa onnettomuudessa, hän saa terapiaa ja kuntoutusta, mutta minulle ei kukaan koskaan tarjonnut apua.
Talvi on ollut Amoselle erityisen hankalaa aikaa. Liukkaus on kipeyttänyt jalkaa entisestään.
– Olen niin liikkuvaa sorttia, että kotona en jaksa olla. Kunhan vain jalka olisi kunnossa, niin pääsisin taas liikkeelle.
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kuvat: Emil Bobyrev
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.