Urheiluvuoden kääntyessä loppuunsa ja joulun henki vielä urheiluhullujenkin mielissä, on syytä muistaa myös suurelta julkisuudelta varjossa olevia urheilijoita ja heidän saavutuksiaan. Yksi vuoden 2004 "pienimuotoisista" menestystarinoista oli jousiampuja Mari Piuva, joka yllätti itsensä ja monet muutkin ampumalla Ateenan olympialaisissa tähtäinjousessa sijan 25.
- Plussan puolelle meni, sillä henkilökohtainen tavoite oli 30 parhaan joukkoon. Sitä tuli viidellä sijalla parannettua. Tyytyväinen olen itseeni, Piuva miettii.
Tyytyväisyys tuleekin pienten lajien urheilijoilla juuri siitä, että kilpailija itse voi katsoa ylpeänä suoritustaan. Piuvan Ateena-seikkailu ei elämää muuten juuri hetkauttanut.
- Ei se juuri mitenkään ole vaikuttanut. Ateenasta tultua palattiin normaalielämään, ei mitään hirveää hulinaa. Toki siinä oli pari päivää haastatteluita, mutta eipä muuta, Piuva nauraa pohtiessaan julkisuuden paineita.
Rahan vuoksi ainakaan kemiläinen Piuva, 24, ei päivittäistä harjoitusrupeamaansa tee. Suuren maailman tyyliin tukijoita Suomen yksinäiselle jousiammuntahuipulle kuitenkin löytyy.
- Minulla on kuusi kappaletta henkilökohtaisia sponsoreita. Saa nähdä, millä onnella sitten ensi vuodeksi saa tukijoita lähtemään mukaan, neuvottelut ovat vielä edessä, Piuva kertoo, ja myöntää toivovansa Ateenan suorituksen auttavan jatkossa. - Kyllä uskon, että se auttaa. Uskon, että kaikki vanhat pysyvät ja varmasti joitain uusiakin tulee.
Jotain hyötyä siis olympialaiset kuitenkin tuonevat Piuvan elämään. Ainakin työväline (jousi) on uusittu ja sisäänajossa. Siitä saa kiittää sponsoria. - Tällä kertaa en joutunut itse kustantamaan, vaan sain sponsorin. Siinä säästi, Piuva myhäilee.
Ammattina jousiampuja
Pienten lajien tähdillä elämänmeno on usein tiukkaa kitkuttelua verrattuna suuret yleisömassat ja julkisuuden mukaansa saavien lajien huippuihin. Piuvakin taiteilee rakkaan harrastuksen ja "normaalielämän" kanssa.
- Opiskelen laitoshuoltajaksi, se on sellaista iltaopiskelua. Päivä menee aamusta iltapäivään treenatessa ja illaksi kouluun. Ei siinä paljon muuta ehdi, Piuva selvittää.
- Töissä ei ehdi käydä, on niin kiireistä. Jos olet töissä kahdeksan tuntia, niin siitä on sitten heti mentävä ampumaan. On vähän rankkaa. Mutta jostakinhan se raha on saatava, ilman sitä ei harjoitella eikä kisoihin lähdetä. Periaatteessa töitäkin pitää tehdä sitten kun niitä tarjotaan.
Jousiammunta on perinteinen ja arvostettu laji, mutta pelkästään sillä ei elä kuin kenties lajin mahtimaassa Etelä-Koreassa. Ensi vuonna koulunsa päättävä Piuva ottaisi toki mielellään vastaan ammattinimikkeen "jousiampuja", ja ehkäpä ennen uran päätavoitetta eli Pekingin olympialaisia 2008 sellaista voisi harkitakin.
- Kyllä olen sitä miettinyt, mutta se riippuu sitten siitä rahoituksesta. Olisi mahdollisuus ampua ja harjoitella vuoteen 2008 asti. Katsotaan nyt, jos ensi vuonna vähän valo pilkistäisi jostakin suunnasta, jousiampuja pohtii.
Kävi miten kävi valonpilkahdusten suhteen, Piuva tietää jo pitkälti jatkonsa. Jousen jänne taipuu vielä pitkään. - Pekingin jälkeen katsotaan taas, lähdetäänkö vielä vuoden 2012 kisoihin. Nuorihan minä vielä olen, joten kyllä tässä jaksaa, sympaattinen urheilija virnuilee.
(MTV3-STT)