Manuela Bosco: Kirjat ovat materiaalisen maailman tärkeimpiä asioita

Kirjapiirin seitsemännessä jaksossa omista lukutottumuksistaan kertoo juoksija ja näyttelijä Manuela Bosco. Hänen kirjahyllystään löytyy muun muassa Paulo Coelhoa.

Näyttelijä ja entinen juoksija Manuela Bosco, 31, kertoo olevansa lukijana melko kaikkiruokainen, sillä hänellä on monia lempikirjoja, jotka ovat aivan eri genreistä. Bosco paljastaa myös, että hän saattaa hyvin lukea viittä tai kuutta kirjaa samanaikaisesti.

– Yksi suosikkikirjoistani on Elif ShafakinRakkauden aikakirja, jonka olen lukenut ensimmäisen kerran joskus kolmisen vuotta sitten. Kirjassa on kaksi tarinaa: toinen sijoittuu tämän päivän New Yorkiin ja toinen, minua kiinnostava tarina, kertoo mystikko, runoilija Rumin ja dervissi Shamsin rakkaustarinan. Tässä teoksessa on paljon minua kiinnostavaa tematiikkaa, eli idän ja lännen vuoropuhelua, sekä mystiikan, uskonnollisuuden ja hengellisyydenkin teemaa, Bosco sanoo.

Bosco on lukenut kaikki Paulo Coelhon kirjat

Bosco nostaa muiksi suosikeikseen Tommy HellsteninTietäjä-trilogian ja Carolina MyssinHengen anatomian, joka kertoo energialääketieteestä. Energialääketieteessä kuunnellaan kehon ja mielen yhteyksiä. Näyttelijä tutustui Paulo CoelhonAlkemistiin ensimmäisen kerran reilut kymmenen vuotta sitten.

– Sen jälkeen olen taitanut lukea kaiken, mitä Coelho on kirjoittanut. Jossain vaiheessa minulla oli aikakausi, jolloin Coelho iski kaikista koviten. Veronika päättää kuolla oli silloin lempikirjojani. Coelhon kirjoissa on kuolemattomia viisauksia, jotka on kirjoitettu tietyssä mielessä hyvin, hyvin yksinkertaisesti mutta universaalisti. Ne ovat tavallaan ihan omaa luokkaansa.

Näyttelijä kertoo lukevansa myös paljon elämänkertoja, ja hänellä on juuri muun muassa Zlatanin elämänkerta kesken. Bosco on kirjoittanut myös Ylitys-kirjan omasta elämästään pari vuotta sitten.

– Kirjoitusprosessi oli jossain määrin terapeuttinen, mutta en ollut enää niin haavoilla. Muuten en olisi voinut varmasti sitä julkaista tai kirjoittaakaan, isänsä menettänyt Bosco kertoo.

Bosco sanoo, että kirjat ovat hänelle materiaalisen maailman tärkeimpiä asioita. Hän on muuttanut usein, ja kirjat ovat painavaa muutettavaa, mutta ne ovat näyttelijän mielestä kantamisen väärtejä.

Kirjapiiri AVAlla lauantaisin klo 17.30. Uusinnat maanantaisin klo 23.00.

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat