Manchester Unitedin entistä huippupelaajaa Ryan Giggsiä syytetään ex-tyttöystävänsä ja tämän siskon pahoinpitelystä.
Giggsin oikeudenkäynti alkoi maanantaina. Syytösten vuoksi entinen ManU-hyökkääjä on luopunut Walesin maajoukkueen valmentajan tehtävistä jo vuonna 2020.
Giggsiä syytetään pahoinpitelystä ja ruuminvamman aiheuttamisesta entiselle kumppanilleen Kate Grevillelle. Lisäksi syytöksiin luetaan pahoinpitely, jonka kohteena on ex-puolison sisko.
Entisen huippupelaajan mukaan syytökset ovat perättömiä. Ne perustuvat hänen mukaansa vääristelyyn, liioitteluun ja valheisiin.
Syyttäjän mukaan kyseessä on järjestelmällisestä ja toisinaan väkivaltaisesta hyväksikäytöstä.
Giggs, 48, pidätettiin asian tiimoilta ensimmäisen kerran jo vuoden 2020 marraskuussa. Tuolloin hänet vapautettiin takuita vastaan.
Ex-palloilijan asianajajan mukaan Giggs ei ole käyttänyt ollenkaan väkivaltaa puolisoaan kohtaan, ja että pariskunta käyttäytyi "kuin riitelevät lapset" molemmin puolin.
Puolustusasianajaja kertoi myös, että oikeudenkäynnin aikana on tarkoitus kuulla myös Manchester Unitedin entistä manageria, Sir Alex Fergusonia, sekä Giggsin vanhaa joukkuetoveria, Gary Nevilleä.
Ryan Giggs pelasi Manchesterissa yli 23 vuotta. Hän voitti muun muassa 13 Valioliigan mestaruutta, ja kaksi Mestarien liigan pokaalia.
Uusimmat
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
Lataa lisää