Manhattanilla räjähdys – kymmeniä loukkaantuneita

Ainakin 29 loukkaantunut Manhattanin räjähdyksessä New Yorkissa 1:31

Yhdysvalloissa New Yorkin keskustassa Manhattanilla tapahtuneessa räjähdyksessä on loukkaantunut ainakin 29 ihmistä. Yksi vakavasti.

Pelastusviranomaisten mukaan kukaan ei kuitenkaan ole loukkaantunut vakavasti.  

Räjähdys sattui lauantai-iltana paikallista aikaa. ABC News -uutiskanavan mukaan poliisin pommiryhmä käy aluetta läpi mahdollisten räjähteiden varalta.  

Uutistoimisto Reutersin mukaan viranomaiset pitävät mahdollisena, että räjähdyksen aiheutti vahinko rakennustyömaalla. Toisen teorian mukaan räjähdyksen keskus olisi ollut roskalaatikossa.

Alla näkyy New Yorkin poliisin Twitter-kuva laatikosta.

Presidentti Barack Obamaa on informoitu räjähdyksestä.

Räjähdys tapahtui Chelsean alueella. Muutamien kortteleiden päässä asuvat silminnäkijät kertovat uutistoimisto AFP:lle kuulleensa kovan pamauksen ja sen jälkeen sireenien ääntä.

Lue myös:

    Uusimmat