Mäkikotkan uusi aluevaltaus – Toni Niemisestä kiinteistönvälittäjä

Mäkihypyn olympiavoittaja kertoi sosiaalisessa mediassa uudesta työpaikastaan.

Albertvillen olympialaisissa kultaa vuonna 1992 voittanut mäkihyppääjä Toni Nieminen, 41, aloitti eilen uudessa työssään kiinteistönvälittäjänä. Nieminen kertoo yllättävästä aluevaltauksesta sosiaalisessa mediassa.

Mäkikotka kertoo Facebookissa julkaisemassaan statuspäivityksessä kyseisen työn olleen jo pitkään hänen haaveensa.

– Viikko sitten tähän aikaan ajattelin tarttua jo pitkään muhineeseen ajatukseen. Rustailin sunnuntai-illan ratoksi CV:n ja laitoin muutaman hakemuksen matkaan. Viikolla kävin läpi neljä haastattelua, Nieminen valotti taustoja sunnuntaisessa postauksessa.


– Perjantaina tehtiin päätöksiä ja juhlistettiin rakkaiden kanssa. Nyt ei meinaa tulla uni silmään, koska huomenna on aika ottaa ensiaskeleet työssä josta olen haaveillut. Olen asiasta aika innoissani!

Nieminen painotti asenteen merkitystä.

– Jälleen kerran sain myös huomata, että tavoitteet saavat meidät liikkeelle ja tarttumaan toimeen. Silloin asioita alkaa tapahtumaan nopeastikin! Asenne ratkaisee! Aina!

Hauskasti Kauppamies Toniksi itseään kutsuva Nieminen julkaisi Instagramissa kuvan ensimmäisenä työpäivänään.

– Tästä se lähtee! Opiskellaan uusia hommia!

Artikkelia muokattu 22.6.2016 klo 8.26: muutettu ingressin sanajärjestys selkeämmäksi.

Lue myös:

    Uusimmat